keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Väliaikakuva

Koska joulukuvaus odottaa edelleen onnistumistaan, tässä pari väliaikakuvaa.

Selkärangaton koira....

Täällä oli jotkut kuvaukset, eiks niin?

Tuo ylemmän kuvan hiiri on muuten kasvattajalta mukaan saatu, ja se on kestänyt yllättävän hyvin, ottaen huomioon, että se on ollut pitkäaikainen suosikkilelu.

maanantai 19. joulukuuta 2011

Koirapuistokäynti

Pikaisesti haluan kertoa täällä Ronnien koirapuistokäynnistä. Olen vähän vältellyt puistoja, kun ei niistä aina oikein tiedä, ja sitä paitsi Ronnie pääsee niin usein metsään juoksentelemaan muiden koirien kanssa ettei oikein ole ollut varsinaista tarvetta puistoilulle, mutta viime viikolla yhdessä koirapuistossa usein käyvä ystäväni sai suostuteltua minut mukaan. Menimme illalla sellaiseen aikaan, ettei puisto nyt aivan täynnä olisi, ja paikalla oli viisi muuta koiraa Ronnien ja ystäväni labbiksen lisäksi.

Puistoon sisään menoa vähän itse jännitin: en Ronnien takia, vaan siksi, että joskus portille muodostuu melkoinen ruuhka, ja jo sisään pääseminen ilman, että yksikään koira pääsee ulos, voi olla haastavaa. Turhaa oli jännitys, sillä sisällä olevat ihmiset kutsuivat koiransa pois portilta, kun huomasivat, että väkeä olisi tulossa.

Ronnie näytti jännittävän alkuun pikkuisen ja kävi pari kertaa jaloissa kuin kyselemässä, mitä nyt pitäisi tehdä, mutta kun olin itse mahdollisimman rentona ja siirryin vähän sivuun koirasta, pikkumies lähti pian juoksemaan ja leikkimään muiden kanssa. Yksi oikein superihana kaveri sieltä löytyi, noin puolet Ronnien koosta oleva narttu (jonka rodusta minulla ei nyt valitettavasti ole minkäänlaista käsitystä, olisiko ollut joku paimenkoira sekin). Sillä kuitenkin tuntui olevan hyvinkin samantapainen leikkityyli kuin Ronniella, joten toisiaan jahdaten ne juoksivat pitkin puistoa hyvän tovin.

Sitten pieni ylpeydenaihe samalta reissulta. Kaksi koiraa ihmisineen oli lähdössä puistosta, ja kun ne suuntasivat portille, lähti tietysti suurin osa muista koirista perään. Ajattelin kutsua Ronnieta vähän poispäin ruuhkaa aiheuttamasta, joskaan en ihan uskonut poitsun noin jännässä tilanteessa suorilta tottelevan - mutta kas kummaa, nätisti se tuli vauhdilla luokse kutsusta. :) Ollaan näemmä onnistuttu metsäreissuilla vahvistamaan houkutuksista (hirvenp*ska on sitten i-ha-naa!) huolimatta luoksetuloa ihan hyvin, kun kerran noin jännässä ja uudessa tilanteessa tuli noin hienosti melkein toiselta puolelta puistoa. Ei sillä, hyvinhän tuo yleensäkin tottelee, mutta jotenkin odotin, että uusi tilanne olisi hämännyt vähän enemmän. :)

Ja oli muuten sitten väsynyttä poikaa loppuillan, vaikka ei puistossa oltukaan kuin puolisen tuntia. Taitaa olla rankkaa puuhaa junnulle, kun uusia koiria ja ihmisiä tulee ja menee ja ryhmän dynamiikka muuttuu jatkuvasti. ;) Saatanpa mennä joskus toistekin puistoon.

Eilen yritettiin muuten ottaa Ronniesta joulukuvia. Hah. 68 kuvaa tuli yhteensä otettua. Yksi on tosi hyvä ja tarkka, mutta siitä puuttuu puolet rekvisiitasta ja puolet Ronnien hännästä. Kahdessa olisi muuten ainesta (kaikki tarpeellinen häntää myöten kuvassa), mutta poitsun pää on just heilahtanut sen verran, ettei sitä kehtaa julkaista. No, onhan tässä vielä viikkoa aikaa ottaa uusia yrityksiä. Tonttulakkeja pitää vain ostaa pari lisää: Ronnie järsi ensimmäisestä hetkessä tupsun irti.  :D

torstai 8. joulukuuta 2011

Kuvia, sittenkin

Eikun olihan mulla Facebookiin laitettuna pari kuvaa viime viikonlopun metsäreissulta:


Sammalten päällä on hyvä levähtää

Ronnie-reppu

Lumi sekoittaa pään


Johan on taas vierähtänyt aikaa edellisestä blogauksesta. Noh, en koskaan luvannutkaan mitään kovin säännöllisiä päivityksiä...

Ronnien elämä kulkee omaa rataansa: poika kasvaa, oppii, on sellainen maailman ihanin pieni (tai no, pieni ja pieni) hermojen koettelija kuin vain vajaa 8-kuinen koiranpentu voi olla. Varsinaiset ohjatut treenit on jääneet nyt hetkeksi, ennen kuin ensi vuoden puolella alkaa uusia kursseja, mutta keskenämme ollaan kyllä treenailtu useamman kerran viikossa kaikenlaista kahvinkeitosta tottisjuttuihin ja kaapin ovien sulkemiseen. Kuten kouluttajamme yhdessä viestissään sanoi, "harvalla on hevonen kotiapulaisena", joten tästä nyt otetaan kaikki ilo irti ja opetetaan poitsu tekemään kaikkea jännää. ;) Kahvinkeittotreenit jouduin tosin jättämään vähän ideointitauolle, kun ei Ronnie saa kuonollaan millään painettua meillä olevien jatkojohtojen nappulaa. Pitänee jotain jatkopalaa siihen keksiä, tai ostaa toisenlaisella kytkimellä varustettu jatkojohto.

Mutta nyt siihen ajankohtaisimpaan asiaan: lumeen. Ronnie rrrrakastaa lunta koko pennun innollaan. Meidän pihan takana olevalla kentällä (joka myös meidän henkilökohtaisena treenikenttänä on tultu tuntemaan) on aivan ihanaa käydä pyörimässä: eilen illallakin pieni iltapisulenkki venähti, kun jäätiin kentälle pariksikymmeneksi minuutiksi ihan vain riehumaan lumessa. Sisään piti lopulta lähteä, kun meinasi ihmisosapuolella kädet jäätyä: en ollut ottanut hanskoja mukaan, koska "mehän vain pyörähdetään tuossa nurkan takana". Ja päivällä lähdin aikaisin töistä, että ehditään edes suunnilleen valoisalla metsään, ja voi että sitä riemun määrää, kun pääsi ihmettelemään sitä minimaalista määrää lunta. Ronnie riehui ja leikki ja kieri ja pyöri ja hyppi ja haukkasi ja syöksyi lumen perään. ♥ Pennun into on vain niin ihanaa seurattavaa.

Lumikuvia koirasta ei valitettavasti vielä ole, mutta eiköhän niitäkin saada, jos vain ei kaikki lumi sula pois. Ja nyt kun töissä tätä kirjoitan, uusimmat kuvat on tietysti laitettu kotikoneelle, mutta laitetaan nyt vaikka nämä pari tärähtänyttä kännykkäräpsyä muutaman päivän takaa:

"Mitä sit tehdääääään?!"

"MINUN vissypullo!"

Koira EI tule sohvalle, osa "mamma meni vessaan"

perjantai 21. lokakuuta 2011

Puolivuotiskuvaus

Yritin sitten eilen ottaa poitsusta fiksua poseerauskuvaa puolivuotispäivän kunniaksi. Hah. Tässä teille.

Kameralle pitää haukkua

How ya doin'?
Se siitä filmaattisesta koirasta. Ronnie on kyllä varsinainen linssinlude: kamerat pitää tutkia hyvin lähietäisyydeltä aina. :D

Punnituksella ei ehditty käydä, yritän ehtiä vaikka ensi viikolla.

Treenit meillä on menneet hyvin: kouluttaja kehuu Ronnieta fiksuksi ja sanoi, että hyvältä näyttää kontaktin ja muutenkin oppimishalun ja taitojen karttumisen suhteen. Kai sitä sitten itsekin jotain tekee oikein, kun kerran koiraa kehutaan. ;) Harmi vain, että tämänhetkinen arkitottiskurssi kestää enää kaksi viikkoa - mä kun tykkäisin puuhata jotain ohjattua Ronnien kanssa vaikka pari kertaa viikossa jatkuvasti. Mutta minkäs teet, keskitytään nyt opettelemaan näillä ohjeilla itseksemme jonkin aikaa, ja otetaan vaikka keväällä taas joku uusi kurssi. Kurssi on kyllä ollut tosi hyvä: oikeastaan kaikki, mitä siellä koiran kanssa tehdään, pohjautuu kontaktiin ja siihen, että koira itse ottaa kontaktin ja saa siitä "palkkioksi" jotain kivaa, eli liikettä ihmisessä. Kuulostaa hassulta näin kirjoitettuna, mutta oikeasti toimii, ainakin Ronnien kanssa, se kun muutenkin hakee ihan itsekseen kontaktia jatkuvasti.

Kokeiltiin tällä viikolla Ronnien kanssa juoksuvaljaita, jotka vaikutti tosi käteviltä niiden harvojen remmilenkkien kannalta. Voisihan sitä itsekin alkaa vaikka hölkätä tuon kanssa, jos se vain tajuaisi, että valjaissa nimenomaan kuuluu vetää. ;)

torstai 20. lokakuuta 2011

Ronnie 6 kk

Ronnie on tänään tasan kuusi kuukautta. ♥ Aikeena olisi merkkipäivän kunniaksi kokeilla naapurilta eilen saatua hirvensydäntä muun ruuan joukossa (juu, vain vähän kerrallaan, kun ei ennen olla moisia herkkuja saatu), käydä metsätreenilenkki ja piipahtaa ihan eläinlääkäriasemalla punnitsemassa eläin (kotivaaka ja koira-miehen-sylissä-metodi on vähän epätarkka yhdistelmä). Lisää tietoa ja 6-kuukautiskuva tulossa myöhemmin.

maanantai 10. lokakuuta 2011

Kuulumisia

Onpas kummasti tuo elämä haitannut blogaamista, kun en tänne asti ole ehtinyt. No, josko sitä pienen väliaikatiedotuksen ehtisi kirjoittaa.

Ronnien kanssa ollaan puuhailtu paljon, tehty jälkeä metsään, treenattu tottelevaisuutta, opeteltu leikkimistä (eli emäntä opetellut) ja yritetty totutella siihen, ettei ihan jatkuvasti ole ihmisiltä huomiota tarjolla, vaan välillä koira voi vaikka puuhailla omiaan, vaikka ihmiset olisivatkin kotona. Ja hyvinhän tuo tuntuu menevän. Ronniesta kasvaa päivä päivältä ja viikko viikolta enemmän "koiramainen" ja sitä järkeäkin tuntuu aina välillä pikkuisen pilkottavan pentutohelluksen seasta. ;) Kaikenlaista treenaamista tuo rakastaa yli kaiken, joten olen yrittänyt ottaa viikko-ohjelmaan lähikentällä treenaamista niin usein kuin mahdollista, joskin välillä meinaa itseltä loppua ideat kesken.

Tämän vuoksi tilasimme myös pentupaketin, johon kuuluu viisi yksityistuntia ja syyskuun tarjouksena myös arkitottiskurssi. Tarkoituksena oli ihan vain mennä arkitottikseen, mutta tartuimme sitten sopivaan kimppatarjoukseen, koska halusimme vähän lisätukea oman puuhastelun taustalle ja henkilökohtaisempaa ohjausta. Yksityistunteja on nyt takana kaksi, ja hyviä vinkkejä olemme saaneetkin. Kontaktipeliä ollaan kokeiltu ensimmäisen tapaamisen jälkeen useampana iltana, ja nyt lauantaina alettiin pikkuhiljaa tutustua keppi-ilmaisun alkeisiin. Kunhan vain itse muistaisi pitää kädet poissa namipussilta, niin Ronniekin malttaisi ehkä tuoda kepin loppuun asti. :D

Sadesää ja miehen työreissut (eli yksin tai koiraseurassa tapahtuva lenkitys) ovat pitäneet kameran visusti poissa metsäreissuilta - kaksin yhden koiran kanssa kun on paljon helpompaa toisen käsitellä kameraa - mutta tässä pari kaverini ottamaa kuvaa parin viikon takaa:

Hetki maltetaan olla paikallaankin

Vauhtia riittää


Jälkeä tai treenejä ei olla vielä saatu kuvattua, mutta katsotaan, josko vaikka ensi viikonloppuna sekin onnistuisi.

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Jälkeä, bussimatkoja ja kaikkea muuta jännää

Huono blogaaja ei ole räpsinyt nyt ollenkaan kuvia, mutta annettakoon syyksi vaikka se, että järkkärin kantaminen kaulassa ei aina ole koiran kanssa liikkuessa maailman fiksuinta, ja kännykkäkameran laatu on järkyttävän huono. Pokkarissa taas on muistikortti hajalla, eikä uutta ole tullut ostettua. Seliseli. Yritän parantaa tapani.

Jälkeä on tehty nyt ihan kiitettävästi: kuluneella viikolla kolmena päivänä. Ronnie alkaa tosissaan tajuta, mistä hommassa on kyse, ja nauttii selvästi joka hetkestä. Emännällä vain on perusasiat välillä hukassa, mutta yritetään, yritetään. Ensimmäistä kertaa kun tällaista harjoittelee, ja vielä yksin ilman "virallista" ohjausta, ei sitä ihan kaikkea voi heti alkuun hanskata itsekään. :)

Perjantaina Ronnie pääsi ensimmäistä kertaa bussiajelulle. Tarkoitus oli tehdä tuokin jo aiemmin, mutta jotenkin se vain aina jäi, kunnes nyt sitten olosuhteiden pakosta hypättiin bussikyytiin. Ihan kohtuunätisti tuo onnistui olemaan, joskin luonteen yltiösosiaalisuus tuli ilmi mm. siinä, että edes nakit tai lehmänkeuhkopalat ei aina saaneet huomiota pois kanssamatkustajista, varsinkaan, kun bussiin tuli tai siitä lähti ihmisiä, mutta suurempia ongelmia ei ollut.

Eilen tuli testattua myös Ronnien potentiaalista paukkuarkuutta, kun ihmiset juhlivat huvilakaudenpäättäjäisiä, tai "venetsialaisia", niin kuin täällä päin jostain ihmeen syystä sanotaan. Kauempaa kuuluvaan paukkeeseen Ronnie ei reagoinut ollenkaan, lähempää lujaa kuuluvia vähän ihmetteli, mutta jatkoi matkaansa pian normaaliin tapaan, kun eivät omistajatkaan reagoineet.

On mulla sentään pari kuvaa. Tässä viime viikonlopun pilkkutyttötreffeiltä yksi otos:


Peikkotanssi tanssitaan korvat nurinpäin

Ja tässä keskiviikon toisilta koiratreffeiltä:

Noutaja vaihtaa väriä

lauantai 20. elokuuta 2011

Vauhdikkaasti venyvä jätkä

Kyllä, poika kasvaa vauhdilla. Tässä pari todistetta tältä päivältä vertailukohtien kera:



perjantai 19. elokuuta 2011

Iso poika oppii uutta

Pikaista kuulumisten päivitystä tällä kertaa.

Toiset rokotukset käytiin hakemassa viime viikolla, ja meidän iso poika painoi eläinlääkärin puntarissa 19 kiloa. Miten se kasvaakin noin vauhdilla? :o Tässä reilussa viikossa painoa on tullut tietysti jo lisääkin, vaikken nyt just olekaan punninnut. On siinä meillä pikkuvauva. :D

Pentukurssi ja kotiopetus etenevät ihan hyvin. Keskiviikkona saatiinkin kokeilla treenaamista oikein kunnon taustahälyssä, kun kenttä alkoi pentukurssin aikana täyttyä futistreenejä varten lämmittelevistä tytöistä ja pyörällä rallaavista pikkupojista. Alkuun Ronnie vähän ihmetteli ja yritti kiskoa uusia ihmisiä kohti, mutta kun en päästänyt vaan käänsin meidät kasvot pois häiriötekijöistä, siirtyi pojan huomio taas täysin minuun. Seuraaminen ja siitä istumaan jääminen sujuivat tosi nätisti, jopa ilman uusia haavoja sormissa, juhuu!

Koska emäntä on tämän viikonlopun autoton ja lievästi jalkavaivainen, pyysin lähellä asuvilta pilkkuystäviltä kyytiapua ja metsäseuraa, ja käytiinkin töiden jälkeen reilu tunti pyörimässä tutuissa metsämaisemissa. Leikin tuoksinassa Ronnielta pettivät jarrut, ja sinnehän se kalliolta humpsahti järveen uppeluksiin, muttei ollut moksiskaan, innostui vain lisää. Takaisin lähtiessä autossa oli tällaiset tunnelmat:



Juu, huono kuva, mutta mun puhelimeni kamera ei parempaan lasin läpi pysty. Kyllä tuosta nyt kuitenkin jotain näkee. :) Ronnien ja kuvassa olevan nelivuotiaan Piitu-dalmiksen korkeudessa ei muuten montaa senttiä enää ole eroa, kyllä se on vain isännänkin myönnettävä, että poika kasvaa huminalla!

Tässä toinenkin kännyräpsy menneeltä viikolta metsästä:

Ronnie lempimakoilupaikallaan vakiolenkin varrella

perjantai 5. elokuuta 2011

Laivakoira Ronnie

Viime viikonloppuna oltiin tosiaan veneilemässä ja mökillä sekä äitini puolesta venerantaa vahtimassa aamuyöllä. Ronnie oli sen verran pihalla oudossa paikassa, ettei malttanut jäädä mökille nukkumaan, vaan halusi väkisin venevahtireissulle mukaan. No, mikäs siinä, ajattelin. Kyllähän se autossa voi nukkua siinä vahtikopin vieressä, ja pyöriä sitten meidän kanssa rantaa ympäri sen mitä pyörii. Justiinsa joo, eihän tuo malttanut nukkua kuin ehkä tunnin, loppuajan palloili innoissaan ympäri rantoja meidän kanssa. No, seuraavana päivänä kyllä sitten väsytti, kun yöllä valvottiin. Toisaalta onneksi, koska kyllä se kahdesta kuuteen aamuyöllä rantoja pitkin kipittely väsytti omistajatkin...


Venevahti kahvitauolla vartiokopissa

Laiturilta on hyvä tarkastella rannan menoa

Veneilystä Ronnie ei ollut alun pienen ihmetyksen ("Mikäs ihme tuo meteli on?") jälkeen moksiskaan, ja liiveihinkin tottui parissa hetkessä. Liivit tosin olivat ehkä aavistuksen pienet, mutta olihan omistajilla vähän turvallisempi olo, jos vaikka jotain sattuisikin. Ja ainakaan remmin ei tarvinnut olla kaulapannassa kiinni: jos koira olisi jotenkin joutunut veden varaan, olisi ollut vähän parempi kiskoa liiveissä kiinni olevaa remmiä kuin kaulapannasta kuristaa.

Innokas veneilijä juoksee mökin pihassa kohti rantaa

Veneessä vähän ihmetellään, mutta pian asetuttiin makoilemaan jalkoihin


Mökillä Ronnie oli ulkona lähes koko ajan, eikä oikein meinannut malttaa nukkua, kun uutta ihmeteltävää riitti koko viikonlopuksi. Oli uudet paikat, uudet hajut ja veljeni kaksi pientä poikaa leikkikavereina. Ihme kyllä, hampaanjälkiä poikiin ei tullut paria pientä naarmua enempää, vaikka pojat muistutuksista huolimatta tietysti innostuivat juoksemaan Ronnieta "pakoon" ja halusivat luonnollisesti koiran kanssa leikkiä, osaamatta sen kummemmin varoa. Nuorempi, herra kolmevee, sanoi itsekin, kun pientä naarmua tutkailtiin, että "Lonnie on pentu ja paimenkoila, te paimentaa. Ja tiinä tulee naalmuja. Ei te tatu." :D

Kotiin päästessä sunnuntai-iltana poika oli melkoisen puhki, oli houkuttelun takana saada edes iltapissalle. :D 

Väsynyt mökkeilijä

Mökkireissu meni siis kaikin puolin hienosti. Ensi kesänä pitää ostaa Ronnielle omat liivit, nyt se olisi ollut yhden viikonlopun takia vähän turhaa, kun tuo niistä kasvaa kuitenkin ihan just ohi.

Tämä viikko onkin sitten hurahtanut ohi ihan huomaamatta, puuhaa on riittänyt. Eilen sain pitkästä aikaa tehtyä nakkijäljen metsään, kun oli mies mukana olemassa koiran kanssa toisella suunnalla sen aikaa. Kyllähän se yksinkin onnistuu, mutta näin aloittelijalla tulee helpommin tehtyä, kun ei tarvitse jättää koiraa autoon jäljen tekemisen ajaksi ja ravata edestakaisin. Joka tapauksessa tein pienen jäljen, jota Ronnie seurasi hienosti, ja oli vielä melkein koko loppuajan metsälenkistä kuono maassa, josko sieltä vielä jotain kivaa löytyisi. :D Tästä se lähtee, pikkuhiljaa. Josko nyt tulisi tehtyä jälkeä vähän useamminkin.

Pentukurssi on nyt ikävästi jäänyt meistä riippumattomista syistä: viime viikolla oli peruttu helteen takia, tällä viikolla sitä ei pidetty järjestäjän kesäloman takia. No, josko sitten ensi viikolla taas jatkettaisiin. Ollaan me kotona treenattu säännöllisesti ainakin istumista, maahan menemistä, ylös nousemista, noutoleikkiä ja seuraamista, joista jälkimmäinen jouduttiin viimeksi kyllä jättämään vähän kesken, kun piti lähteä paikkailemaan verta vuotavia käsiä. Pirun naskalihammas. :D Pitänee hankkia kunnon hanskat tuohon touhuun...

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Long time, no blogging

No niin, johan tässä sitten aikaa vierähtikin. On ollut niin paljon puuhaa, etten ole edes ehtinyt muiden blogeja seurata, saati sitten omaani kirjoittaa. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. :)

Tässä välissä ollaan saatu ensimmäiset rokotukset ja sen yhteydessä lääkäriltä kommentti, että paino ja rakenne näyttävät kehittyvän hyvin, ja kaikki näyttää muutenkin hyvältä. Aika toiseen rokotukseen on kans varattu, koska minulla on pieni pakkomielle varata tuollaiset ajoissa, ettei varmasti unohdu...

Puuhailtu ollaan paljon: käyty lähes joka ilta Toimelan metsiä koluamassa, tehty pari kertaa (nyt on taas jäänyt, hyi laiskaa emäntää) namiruutua, josta Ronnie ei kyllä oikein vielä päässyt kärryille, ja aloitettu pentukurssi, jonka ensimmäinen tapaaminen ainakin meni hyvin. Tänään piti olla toinen kerta, mutta hellelukema (meidän mittarissa +29) peruutti sen homman. Se kurssi nimittäin järjestetään sellaisilla kentillä, missä ei juuri varjomahdollisuuksia ole, joten hellerajaksi ovat asettaneet +22. Tylsää, mutta sitä tämä kesä nyt näyttää olevan. Toivotaaan huomiselle vähän viileämpää, niin voidaan mennä korvaavalle tunnille.

Näiden lisäksi tehdään vähän väliä kotona istumis-, seuraamis-, luoksetulo- ja muuten vaan kontaktiharjoituksia, joista Ronnie tykkää ihan hirveästi. Mikään ei ole kivempaa kuin kipittäminen nätisti emännän vierellä (hampaat välillä emännän sormiin hautautuneina), kun nenän edessä viuhtoo nakinpala. :D Ronnie tuntee jo myös käskyn "peti", ja menee tosi nätisti omalle tyynylleen heti käskyn kuullessaan. Pureminen ja näykkiminen tuntuvat vähenevän päivä päivältä, tai ainakin kohdistuvan jatkuvasti oikeampiin kohteisiin, eli omistajien jalkojen ja käsien sijaan leluihin ja luihin. Ja vastaan tullaan yhä useammin kieli edellä hampaiden sijaan, ja siitä aina sitten kyllä kehutaankin kovasti.

Pari päivää sitten siistittiin pihassa pensasaitoja ja omenapuuta, ja Ronnie oli innolla auttamassa:


Leikkausjälki pitää tietysti tarkastaa:


Ja ne omenat, ne ne vasta hyviä on:


Ronnie sai viikonloppuna naapurin 10-vuotiaalta vehnäterrieriltä hieman kurinpalautusta ikuisesta räkyttämisestään. Ajattelimme tutustuttaa koiria toisiinsa, mutta kun Ronnie vain haukkua räksytti, kävi naapurin koira muutaman varoitusärähdyksen jälkeen vähän kiinni. Harmi, mutta toisaalta ihan hyvä, koska mitään isompaa ei sattunut: pakkohan tuota on jonkun toisen koiran laittaa vähän kuriin, kun meillä ei itsellä vanhempaa ole komentamassa, ja aina se ihmisen sana ei ole yhtä tehokas kuin pieni koirankielinen palaute toiselta koiralta. Ja kyllä se toimi: appiukkoni koiraa seuraavan kerran nähdessään Ronnie ei enää haukkunut yhtään niin paljoa. :) Jälkiä kohtaamisesta tuli pari pientä naarmua, jotka varmuuden vuoksi desinfioin, mutta eipä ne ole näyttäneet menoa haittaavan.

Huomiselle olisi sovittuna tuttavan saksanpaimenkoiran kanssa treffit Toimelaan, siellä kun on polkuja ja metsää mitä koluta, ja koirat saavat tutustua neutraalilla maaperällä omaan tahtiinsa. Peukut pystyyn, että tästä saataisiin Ronnielle uusi kaveri!

Viikonloppuna olisi sitten suuntana aakealaakea Pohojammaa, missä "mummi" kovasti jo odottaa Ronnien näkemistä taas. Ensi viikolla tiedän kertoa, mitä Ronnie tykkää veneilystä, ja kuinka pelastusliivit istuvat pienen pojan elämänkuvaan. :D Onneksi äitini koira on ensi viikonlopun "lainakodissaan" ja sattuu olemaan tällä hetkellä Ronnien kanssa samaa kokoluokkaa, niin voidaan lainata liivejä siltä, eikä tarvitse sen suurempaa metsästysoperaatiota suorittaa niiden takia. Ensi kesäksi ostan varmasti Ronnielle jo omat liivit, mutta turhaa se tässä pahimmassa kasvuvaiheessa olisi omia ostaa, kun ne kuitenkin jäisivät muutamassa viikossa pieneksi.

Nyt on myös kuvaaminen jäänyt taas vähän vähemmälle, mutta yrittän ottaa itseäni niskasta kiinni ja räpsiä taas enemmän täälläkin jaettavaksi. :)

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Metsämaisemia ja aivojumppaa

Koska innostusta nyt näyttää olevan, kirjoitetaan sitten tästä päivästä erillinen juttu. Ja pitäähän niitä kuvia johonkin saada jakaa, kun ei Facebookissakaan viitsi ihan jatkuvasti spämmätä. ;)

Tänään kävimme ystäväni kanssa sateenjälkeisessä Toimelan metsässä kävelemässä. Siellä on hyvä treenata lähellä pysymistä ja luoksetuloa ja vaikka mamman etsimistä: maastoa riittää, päiväsaikaan (ainakin heti sateen jälkeen, kun illaksi on luvattu selkeää) saa mennä ihan omassa rauhassaan ja pienelle riittää ihmeteltävää. Maastot on kaikki uusia paitsi Ronnielle, myös emännälle, joten en kovin mielelläni lähde ilman kaveria tai edes karttaa ihan ensimmäiseksi. Kyllä niitä polkuja ehtii tallata varmasti jatkossa sen verran, että tulevat tutuiksi, ei tarvitse heti alkuun ottaa stressiä siitä, ettei löydä takaisin autolle. Onneksi nyt sain kuitenkin seuraksi ihmisen, joka tuntee nuo maastot kuin omat taskunsa, joten pystyin keskittymään muihin asioihin.

Maastossa oli tietysti paljon uutta ja ihmeellistä, mutta poika pysyi melko tiiviisti kannoilla koko ajan, mitä nyt välillä jäi vähän nuuskuttelemaan jotain tosi jännää juttua. Pari kertaa menin piiloonkin jonkin kiven tai puunjuurakon taakse kaverin pidellessä rimpuilevaa ja kuin henkensä edestä mamman perään ärisevää Ronnieta kiinni, ja niinhän se lähti kuin salama etsimään minua heti, kun irti pääsi. Tekee hyvää minullekin, kun saan pikkuhiljaa rakennettua luottamusta tuon koiran kanssa: minä saan huomata, että kyllä se minua seuraa, koira saa huomata, että kannattaa aina vähän pitää silmällä, missä emäntä menee. Pitääkin järjestää lisää tällaisia tilanteita, koska yksin koiran kanssa tuotakaan on "hieman" haastava harjoitella.

Toimelassa on myös ranta, jossa lyövät isot aallot ja viileä sää saivat Ronnien katsomaan vähän kieroon, kun ehdotettiin kahlaamista, mutta kyllä se hyvällä houkuttelulla varpaansa sentään tälläkin kertaa kasteli:




Metsälenkin jälkeen nukuttiin piiitkään, ja iltariehun ajankohdan vihdoin lähestyessä lahopäinen emäntä muisti tilanneensa jo ennen koiran kotiutumista aktivointiufon, jonka oli jemmannut liian hyvään piiloon. Mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan, ja maksamakkaran kaivelussa kuluikin sitten ilta leppoisasti:



Taisin tunkea melko optimistisesti sitä maksamakkaraa ufon koloihin, koska sen kaiken kaivaminen esiin uuvutti pienen eläimen täysin, mutta eikös se väsynyt koira ole onnellinen koira?

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Ronnien ensimmäiset viikot uudessa kodissa


Meille tuli kolme viikkoa sitten perheenlisäystä. Perheenlisäys on beauceron nimeltään Ronnie James Dog, virallisesti Avataran Denzel Dee. Kavereiden kesken yleensä Ronnie, mutta myös pikkudinosta, Mosse Majavasta, nilkkapainosta, Diosta ja Dillestä on tässä talossa kuultu puhuttavan. Tämä oli sen lempipaikka ensimmäisten päivien helteiden aikana:



Tullessaan Ronnie oli kovin pieni:


Nyt kokoa on jo tullut vähän lisää, pääkin alkaa jo pikkuhiljaa näyttää enemmän koiramaiselta ja vauvaturkki on selästä jo vaihtumassa hyvää vauhtia ison pojan turkiksi. Ymmärrystäkin pojalla riittää, uudet temput opitaan tosi nopeasti, niin kuin vaikka luoksetulo. Tässä tänne-käskyä oli harjoiteltu muutama kerta, ja intoa riittää:



Ensimmäiset viikot ovat menneet hienosti. Ronnie on käytännössä sisäsiisti, paitsi jos emäntä tai isäntä ei tajua tai ehdi viedä ajoissa ulos, vaikka oven edestä kuuluu vinkunaa. Älliä pojalla näyttää riittävän; muistelisin takunneeni aikanaan paljon pidempään sittemmin jo edesmenneen whippetini Toscan kanssa, ennen kuin neiti ymmärsi, mitä vaikkapa istu tarkoittaa. Tokihan sopii toivoa, että omat taidotkin olisi vähän kehittyneet tässä vuosien varrella... Nyt olen jo pari päivää treenannut istumista niin, että istu tarkoittaa sitä, että siinä istutaan niin kauan, kunnes kuuluu vapaa. Poika hoksasi jujun sen jälkeen, kun olin kaksi kertaa ollut palkitsematta heti, kun takapuoli putosi maahan.

Koirakavereita Ronnie on tavannut jo muutaman, vaihtelevalla menestyksellä, mutta ihmisiä se rakastaa senkin edestä. Vaikkakin välillä hampaat edellä. Näykkimisen ja jalkoihin hyökkimisen poistamisessa meillä on vielä paljon matkaa, mutta kyllä tuo parhaina hetkinään tuntuu jo itsekin tajuavan, että hampaat nilkassa ei aina ole kiva juttu. Välillä se vain unohtuu, kun ne jalat liikkuu niiiiin houkuttelevasti.

Tänään Ronnie tutustui minun ja parin ystäväni kanssa Rauhaniemen kallioihin. Siellä vasta oli jännää! Paljon uusia hajuja, outoja nelijalkaisia ihmisiä (suom. huom. sauvakävelijöitä), kivoja kallioita joilta pääsi kahlaamaan veteen, ihania apilankukkia järsittäväksi ja jännää maastoa, jossa piti välillä jopa keskittyä siihen, mihin astuu. Kyllä Ronniesta vielä metsänkävijä saadaan.