keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Long time, no blogging

No niin, johan tässä sitten aikaa vierähtikin. On ollut niin paljon puuhaa, etten ole edes ehtinyt muiden blogeja seurata, saati sitten omaani kirjoittaa. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. :)

Tässä välissä ollaan saatu ensimmäiset rokotukset ja sen yhteydessä lääkäriltä kommentti, että paino ja rakenne näyttävät kehittyvän hyvin, ja kaikki näyttää muutenkin hyvältä. Aika toiseen rokotukseen on kans varattu, koska minulla on pieni pakkomielle varata tuollaiset ajoissa, ettei varmasti unohdu...

Puuhailtu ollaan paljon: käyty lähes joka ilta Toimelan metsiä koluamassa, tehty pari kertaa (nyt on taas jäänyt, hyi laiskaa emäntää) namiruutua, josta Ronnie ei kyllä oikein vielä päässyt kärryille, ja aloitettu pentukurssi, jonka ensimmäinen tapaaminen ainakin meni hyvin. Tänään piti olla toinen kerta, mutta hellelukema (meidän mittarissa +29) peruutti sen homman. Se kurssi nimittäin järjestetään sellaisilla kentillä, missä ei juuri varjomahdollisuuksia ole, joten hellerajaksi ovat asettaneet +22. Tylsää, mutta sitä tämä kesä nyt näyttää olevan. Toivotaaan huomiselle vähän viileämpää, niin voidaan mennä korvaavalle tunnille.

Näiden lisäksi tehdään vähän väliä kotona istumis-, seuraamis-, luoksetulo- ja muuten vaan kontaktiharjoituksia, joista Ronnie tykkää ihan hirveästi. Mikään ei ole kivempaa kuin kipittäminen nätisti emännän vierellä (hampaat välillä emännän sormiin hautautuneina), kun nenän edessä viuhtoo nakinpala. :D Ronnie tuntee jo myös käskyn "peti", ja menee tosi nätisti omalle tyynylleen heti käskyn kuullessaan. Pureminen ja näykkiminen tuntuvat vähenevän päivä päivältä, tai ainakin kohdistuvan jatkuvasti oikeampiin kohteisiin, eli omistajien jalkojen ja käsien sijaan leluihin ja luihin. Ja vastaan tullaan yhä useammin kieli edellä hampaiden sijaan, ja siitä aina sitten kyllä kehutaankin kovasti.

Pari päivää sitten siistittiin pihassa pensasaitoja ja omenapuuta, ja Ronnie oli innolla auttamassa:


Leikkausjälki pitää tietysti tarkastaa:


Ja ne omenat, ne ne vasta hyviä on:


Ronnie sai viikonloppuna naapurin 10-vuotiaalta vehnäterrieriltä hieman kurinpalautusta ikuisesta räkyttämisestään. Ajattelimme tutustuttaa koiria toisiinsa, mutta kun Ronnie vain haukkua räksytti, kävi naapurin koira muutaman varoitusärähdyksen jälkeen vähän kiinni. Harmi, mutta toisaalta ihan hyvä, koska mitään isompaa ei sattunut: pakkohan tuota on jonkun toisen koiran laittaa vähän kuriin, kun meillä ei itsellä vanhempaa ole komentamassa, ja aina se ihmisen sana ei ole yhtä tehokas kuin pieni koirankielinen palaute toiselta koiralta. Ja kyllä se toimi: appiukkoni koiraa seuraavan kerran nähdessään Ronnie ei enää haukkunut yhtään niin paljoa. :) Jälkiä kohtaamisesta tuli pari pientä naarmua, jotka varmuuden vuoksi desinfioin, mutta eipä ne ole näyttäneet menoa haittaavan.

Huomiselle olisi sovittuna tuttavan saksanpaimenkoiran kanssa treffit Toimelaan, siellä kun on polkuja ja metsää mitä koluta, ja koirat saavat tutustua neutraalilla maaperällä omaan tahtiinsa. Peukut pystyyn, että tästä saataisiin Ronnielle uusi kaveri!

Viikonloppuna olisi sitten suuntana aakealaakea Pohojammaa, missä "mummi" kovasti jo odottaa Ronnien näkemistä taas. Ensi viikolla tiedän kertoa, mitä Ronnie tykkää veneilystä, ja kuinka pelastusliivit istuvat pienen pojan elämänkuvaan. :D Onneksi äitini koira on ensi viikonlopun "lainakodissaan" ja sattuu olemaan tällä hetkellä Ronnien kanssa samaa kokoluokkaa, niin voidaan lainata liivejä siltä, eikä tarvitse sen suurempaa metsästysoperaatiota suorittaa niiden takia. Ensi kesäksi ostan varmasti Ronnielle jo omat liivit, mutta turhaa se tässä pahimmassa kasvuvaiheessa olisi omia ostaa, kun ne kuitenkin jäisivät muutamassa viikossa pieneksi.

Nyt on myös kuvaaminen jäänyt taas vähän vähemmälle, mutta yrittän ottaa itseäni niskasta kiinni ja räpsiä taas enemmän täälläkin jaettavaksi. :)

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Metsämaisemia ja aivojumppaa

Koska innostusta nyt näyttää olevan, kirjoitetaan sitten tästä päivästä erillinen juttu. Ja pitäähän niitä kuvia johonkin saada jakaa, kun ei Facebookissakaan viitsi ihan jatkuvasti spämmätä. ;)

Tänään kävimme ystäväni kanssa sateenjälkeisessä Toimelan metsässä kävelemässä. Siellä on hyvä treenata lähellä pysymistä ja luoksetuloa ja vaikka mamman etsimistä: maastoa riittää, päiväsaikaan (ainakin heti sateen jälkeen, kun illaksi on luvattu selkeää) saa mennä ihan omassa rauhassaan ja pienelle riittää ihmeteltävää. Maastot on kaikki uusia paitsi Ronnielle, myös emännälle, joten en kovin mielelläni lähde ilman kaveria tai edes karttaa ihan ensimmäiseksi. Kyllä niitä polkuja ehtii tallata varmasti jatkossa sen verran, että tulevat tutuiksi, ei tarvitse heti alkuun ottaa stressiä siitä, ettei löydä takaisin autolle. Onneksi nyt sain kuitenkin seuraksi ihmisen, joka tuntee nuo maastot kuin omat taskunsa, joten pystyin keskittymään muihin asioihin.

Maastossa oli tietysti paljon uutta ja ihmeellistä, mutta poika pysyi melko tiiviisti kannoilla koko ajan, mitä nyt välillä jäi vähän nuuskuttelemaan jotain tosi jännää juttua. Pari kertaa menin piiloonkin jonkin kiven tai puunjuurakon taakse kaverin pidellessä rimpuilevaa ja kuin henkensä edestä mamman perään ärisevää Ronnieta kiinni, ja niinhän se lähti kuin salama etsimään minua heti, kun irti pääsi. Tekee hyvää minullekin, kun saan pikkuhiljaa rakennettua luottamusta tuon koiran kanssa: minä saan huomata, että kyllä se minua seuraa, koira saa huomata, että kannattaa aina vähän pitää silmällä, missä emäntä menee. Pitääkin järjestää lisää tällaisia tilanteita, koska yksin koiran kanssa tuotakaan on "hieman" haastava harjoitella.

Toimelassa on myös ranta, jossa lyövät isot aallot ja viileä sää saivat Ronnien katsomaan vähän kieroon, kun ehdotettiin kahlaamista, mutta kyllä se hyvällä houkuttelulla varpaansa sentään tälläkin kertaa kasteli:




Metsälenkin jälkeen nukuttiin piiitkään, ja iltariehun ajankohdan vihdoin lähestyessä lahopäinen emäntä muisti tilanneensa jo ennen koiran kotiutumista aktivointiufon, jonka oli jemmannut liian hyvään piiloon. Mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan, ja maksamakkaran kaivelussa kuluikin sitten ilta leppoisasti:



Taisin tunkea melko optimistisesti sitä maksamakkaraa ufon koloihin, koska sen kaiken kaivaminen esiin uuvutti pienen eläimen täysin, mutta eikös se väsynyt koira ole onnellinen koira?

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Ronnien ensimmäiset viikot uudessa kodissa


Meille tuli kolme viikkoa sitten perheenlisäystä. Perheenlisäys on beauceron nimeltään Ronnie James Dog, virallisesti Avataran Denzel Dee. Kavereiden kesken yleensä Ronnie, mutta myös pikkudinosta, Mosse Majavasta, nilkkapainosta, Diosta ja Dillestä on tässä talossa kuultu puhuttavan. Tämä oli sen lempipaikka ensimmäisten päivien helteiden aikana:



Tullessaan Ronnie oli kovin pieni:


Nyt kokoa on jo tullut vähän lisää, pääkin alkaa jo pikkuhiljaa näyttää enemmän koiramaiselta ja vauvaturkki on selästä jo vaihtumassa hyvää vauhtia ison pojan turkiksi. Ymmärrystäkin pojalla riittää, uudet temput opitaan tosi nopeasti, niin kuin vaikka luoksetulo. Tässä tänne-käskyä oli harjoiteltu muutama kerta, ja intoa riittää:



Ensimmäiset viikot ovat menneet hienosti. Ronnie on käytännössä sisäsiisti, paitsi jos emäntä tai isäntä ei tajua tai ehdi viedä ajoissa ulos, vaikka oven edestä kuuluu vinkunaa. Älliä pojalla näyttää riittävän; muistelisin takunneeni aikanaan paljon pidempään sittemmin jo edesmenneen whippetini Toscan kanssa, ennen kuin neiti ymmärsi, mitä vaikkapa istu tarkoittaa. Tokihan sopii toivoa, että omat taidotkin olisi vähän kehittyneet tässä vuosien varrella... Nyt olen jo pari päivää treenannut istumista niin, että istu tarkoittaa sitä, että siinä istutaan niin kauan, kunnes kuuluu vapaa. Poika hoksasi jujun sen jälkeen, kun olin kaksi kertaa ollut palkitsematta heti, kun takapuoli putosi maahan.

Koirakavereita Ronnie on tavannut jo muutaman, vaihtelevalla menestyksellä, mutta ihmisiä se rakastaa senkin edestä. Vaikkakin välillä hampaat edellä. Näykkimisen ja jalkoihin hyökkimisen poistamisessa meillä on vielä paljon matkaa, mutta kyllä tuo parhaina hetkinään tuntuu jo itsekin tajuavan, että hampaat nilkassa ei aina ole kiva juttu. Välillä se vain unohtuu, kun ne jalat liikkuu niiiiin houkuttelevasti.

Tänään Ronnie tutustui minun ja parin ystäväni kanssa Rauhaniemen kallioihin. Siellä vasta oli jännää! Paljon uusia hajuja, outoja nelijalkaisia ihmisiä (suom. huom. sauvakävelijöitä), kivoja kallioita joilta pääsi kahlaamaan veteen, ihania apilankukkia järsittäväksi ja jännää maastoa, jossa piti välillä jopa keskittyä siihen, mihin astuu. Kyllä Ronniesta vielä metsänkävijä saadaan.