sunnuntai 28. elokuuta 2011

Jälkeä, bussimatkoja ja kaikkea muuta jännää

Huono blogaaja ei ole räpsinyt nyt ollenkaan kuvia, mutta annettakoon syyksi vaikka se, että järkkärin kantaminen kaulassa ei aina ole koiran kanssa liikkuessa maailman fiksuinta, ja kännykkäkameran laatu on järkyttävän huono. Pokkarissa taas on muistikortti hajalla, eikä uutta ole tullut ostettua. Seliseli. Yritän parantaa tapani.

Jälkeä on tehty nyt ihan kiitettävästi: kuluneella viikolla kolmena päivänä. Ronnie alkaa tosissaan tajuta, mistä hommassa on kyse, ja nauttii selvästi joka hetkestä. Emännällä vain on perusasiat välillä hukassa, mutta yritetään, yritetään. Ensimmäistä kertaa kun tällaista harjoittelee, ja vielä yksin ilman "virallista" ohjausta, ei sitä ihan kaikkea voi heti alkuun hanskata itsekään. :)

Perjantaina Ronnie pääsi ensimmäistä kertaa bussiajelulle. Tarkoitus oli tehdä tuokin jo aiemmin, mutta jotenkin se vain aina jäi, kunnes nyt sitten olosuhteiden pakosta hypättiin bussikyytiin. Ihan kohtuunätisti tuo onnistui olemaan, joskin luonteen yltiösosiaalisuus tuli ilmi mm. siinä, että edes nakit tai lehmänkeuhkopalat ei aina saaneet huomiota pois kanssamatkustajista, varsinkaan, kun bussiin tuli tai siitä lähti ihmisiä, mutta suurempia ongelmia ei ollut.

Eilen tuli testattua myös Ronnien potentiaalista paukkuarkuutta, kun ihmiset juhlivat huvilakaudenpäättäjäisiä, tai "venetsialaisia", niin kuin täällä päin jostain ihmeen syystä sanotaan. Kauempaa kuuluvaan paukkeeseen Ronnie ei reagoinut ollenkaan, lähempää lujaa kuuluvia vähän ihmetteli, mutta jatkoi matkaansa pian normaaliin tapaan, kun eivät omistajatkaan reagoineet.

On mulla sentään pari kuvaa. Tässä viime viikonlopun pilkkutyttötreffeiltä yksi otos:


Peikkotanssi tanssitaan korvat nurinpäin

Ja tässä keskiviikon toisilta koiratreffeiltä:

Noutaja vaihtaa väriä

lauantai 20. elokuuta 2011

Vauhdikkaasti venyvä jätkä

Kyllä, poika kasvaa vauhdilla. Tässä pari todistetta tältä päivältä vertailukohtien kera:



perjantai 19. elokuuta 2011

Iso poika oppii uutta

Pikaista kuulumisten päivitystä tällä kertaa.

Toiset rokotukset käytiin hakemassa viime viikolla, ja meidän iso poika painoi eläinlääkärin puntarissa 19 kiloa. Miten se kasvaakin noin vauhdilla? :o Tässä reilussa viikossa painoa on tullut tietysti jo lisääkin, vaikken nyt just olekaan punninnut. On siinä meillä pikkuvauva. :D

Pentukurssi ja kotiopetus etenevät ihan hyvin. Keskiviikkona saatiinkin kokeilla treenaamista oikein kunnon taustahälyssä, kun kenttä alkoi pentukurssin aikana täyttyä futistreenejä varten lämmittelevistä tytöistä ja pyörällä rallaavista pikkupojista. Alkuun Ronnie vähän ihmetteli ja yritti kiskoa uusia ihmisiä kohti, mutta kun en päästänyt vaan käänsin meidät kasvot pois häiriötekijöistä, siirtyi pojan huomio taas täysin minuun. Seuraaminen ja siitä istumaan jääminen sujuivat tosi nätisti, jopa ilman uusia haavoja sormissa, juhuu!

Koska emäntä on tämän viikonlopun autoton ja lievästi jalkavaivainen, pyysin lähellä asuvilta pilkkuystäviltä kyytiapua ja metsäseuraa, ja käytiinkin töiden jälkeen reilu tunti pyörimässä tutuissa metsämaisemissa. Leikin tuoksinassa Ronnielta pettivät jarrut, ja sinnehän se kalliolta humpsahti järveen uppeluksiin, muttei ollut moksiskaan, innostui vain lisää. Takaisin lähtiessä autossa oli tällaiset tunnelmat:



Juu, huono kuva, mutta mun puhelimeni kamera ei parempaan lasin läpi pysty. Kyllä tuosta nyt kuitenkin jotain näkee. :) Ronnien ja kuvassa olevan nelivuotiaan Piitu-dalmiksen korkeudessa ei muuten montaa senttiä enää ole eroa, kyllä se on vain isännänkin myönnettävä, että poika kasvaa huminalla!

Tässä toinenkin kännyräpsy menneeltä viikolta metsästä:

Ronnie lempimakoilupaikallaan vakiolenkin varrella

perjantai 5. elokuuta 2011

Laivakoira Ronnie

Viime viikonloppuna oltiin tosiaan veneilemässä ja mökillä sekä äitini puolesta venerantaa vahtimassa aamuyöllä. Ronnie oli sen verran pihalla oudossa paikassa, ettei malttanut jäädä mökille nukkumaan, vaan halusi väkisin venevahtireissulle mukaan. No, mikäs siinä, ajattelin. Kyllähän se autossa voi nukkua siinä vahtikopin vieressä, ja pyöriä sitten meidän kanssa rantaa ympäri sen mitä pyörii. Justiinsa joo, eihän tuo malttanut nukkua kuin ehkä tunnin, loppuajan palloili innoissaan ympäri rantoja meidän kanssa. No, seuraavana päivänä kyllä sitten väsytti, kun yöllä valvottiin. Toisaalta onneksi, koska kyllä se kahdesta kuuteen aamuyöllä rantoja pitkin kipittely väsytti omistajatkin...


Venevahti kahvitauolla vartiokopissa

Laiturilta on hyvä tarkastella rannan menoa

Veneilystä Ronnie ei ollut alun pienen ihmetyksen ("Mikäs ihme tuo meteli on?") jälkeen moksiskaan, ja liiveihinkin tottui parissa hetkessä. Liivit tosin olivat ehkä aavistuksen pienet, mutta olihan omistajilla vähän turvallisempi olo, jos vaikka jotain sattuisikin. Ja ainakaan remmin ei tarvinnut olla kaulapannassa kiinni: jos koira olisi jotenkin joutunut veden varaan, olisi ollut vähän parempi kiskoa liiveissä kiinni olevaa remmiä kuin kaulapannasta kuristaa.

Innokas veneilijä juoksee mökin pihassa kohti rantaa

Veneessä vähän ihmetellään, mutta pian asetuttiin makoilemaan jalkoihin


Mökillä Ronnie oli ulkona lähes koko ajan, eikä oikein meinannut malttaa nukkua, kun uutta ihmeteltävää riitti koko viikonlopuksi. Oli uudet paikat, uudet hajut ja veljeni kaksi pientä poikaa leikkikavereina. Ihme kyllä, hampaanjälkiä poikiin ei tullut paria pientä naarmua enempää, vaikka pojat muistutuksista huolimatta tietysti innostuivat juoksemaan Ronnieta "pakoon" ja halusivat luonnollisesti koiran kanssa leikkiä, osaamatta sen kummemmin varoa. Nuorempi, herra kolmevee, sanoi itsekin, kun pientä naarmua tutkailtiin, että "Lonnie on pentu ja paimenkoila, te paimentaa. Ja tiinä tulee naalmuja. Ei te tatu." :D

Kotiin päästessä sunnuntai-iltana poika oli melkoisen puhki, oli houkuttelun takana saada edes iltapissalle. :D 

Väsynyt mökkeilijä

Mökkireissu meni siis kaikin puolin hienosti. Ensi kesänä pitää ostaa Ronnielle omat liivit, nyt se olisi ollut yhden viikonlopun takia vähän turhaa, kun tuo niistä kasvaa kuitenkin ihan just ohi.

Tämä viikko onkin sitten hurahtanut ohi ihan huomaamatta, puuhaa on riittänyt. Eilen sain pitkästä aikaa tehtyä nakkijäljen metsään, kun oli mies mukana olemassa koiran kanssa toisella suunnalla sen aikaa. Kyllähän se yksinkin onnistuu, mutta näin aloittelijalla tulee helpommin tehtyä, kun ei tarvitse jättää koiraa autoon jäljen tekemisen ajaksi ja ravata edestakaisin. Joka tapauksessa tein pienen jäljen, jota Ronnie seurasi hienosti, ja oli vielä melkein koko loppuajan metsälenkistä kuono maassa, josko sieltä vielä jotain kivaa löytyisi. :D Tästä se lähtee, pikkuhiljaa. Josko nyt tulisi tehtyä jälkeä vähän useamminkin.

Pentukurssi on nyt ikävästi jäänyt meistä riippumattomista syistä: viime viikolla oli peruttu helteen takia, tällä viikolla sitä ei pidetty järjestäjän kesäloman takia. No, josko sitten ensi viikolla taas jatkettaisiin. Ollaan me kotona treenattu säännöllisesti ainakin istumista, maahan menemistä, ylös nousemista, noutoleikkiä ja seuraamista, joista jälkimmäinen jouduttiin viimeksi kyllä jättämään vähän kesken, kun piti lähteä paikkailemaan verta vuotavia käsiä. Pirun naskalihammas. :D Pitänee hankkia kunnon hanskat tuohon touhuun...