maanantai 26. marraskuuta 2012

TV-tähden lonkat

No niin, Kennelliitosta tuli vahvistus: lonkat molemmin puolin C, kyynärät 0/0. Tosiaan, kuten taisin aiemmassa kirjoituksessa mainita, lonkissa ei kuitenkaan nivelrikkoa näkynyt, vaan huonompi kirjain johtuu matalista lonkkamaljoista ja pienestä löysyydestä, joista jälkimmäinen saattaa iän myötä parantua. Ei siis mitenkään mahdottoman huono tilanne, kunhan pidetään poitsun lihaskunto hyvänä ja liikunta monipuolisena. Pari suositusta niveliä vahvistaviin (tms.) lisäravinteisiin on saatu, mutta pitänee vielä tutkailla asiaa tarkemmin, ennen kuin ryntään mitään ostamaan.

Viikonloppuna käytiin pitkästä aikaa metsälenkeillä, kun tikkien aikana ei tietenkään voinut. Vaikka varoaika olikin tietysti täynnä jo aiemmin, ei viikolla ehtinyt valoisan aikana lenkille, joten remmissä mentiin vielä viikonlopulle asti. Ja voi että sitä riemua, kun koko maailma oli täynnä sammalta jossa pyöriä, keppejä joita tappaa, lätäköitä ja mutakoita joissa sukellella ja heiniä joita haukata. ♥

Mutta ennen viikonloppua oli perjantai. Ja perjantaina meitä kuvattiin telkkariin. Ohjelma on Foxilta tuleva Miss & Mr ShowHau, mutta kauneuskilpailuun ei sentään olla osallistumassa. :D Kyseessä oli ihan koiran peruskoulutuksen ja arkisen tottelevaisuuden esittelyä, joka tulee osaksi ohjelman kokonaisuutta. Tosi hauskaa oli kyllä olla mukana. Itse treenattavat asiat oli sinänsä kaikki tosiaan aika perusjuttuja, eli mitään supertemppuja tai edes koeliikkeitä meiltä ei kannata odottaa näkevänsä. ;) Koiria tuolla oli kaikenkokoisia ja -näköisiä, aina kotikoirista vähän enemmän harrastaviin, yhteensä pitkälti toistakymmentä. Hommaan meitä mukaan kyseli Jirka Vierimaa, jonka kursseilla ollaan Ronnien kanssa käyty tässä kuluneen vuoden aikana, ja ensimmäinen "meidän" jakso tulee telkkarista 4.12.

Olin katsonut ennen meidän kuvauksia vain yhden jakson ko. ohjelmaa, ja kuvittelin että samanlainen parin minuutin insertti tuosta tulee, mitä erilaisista harrastuksista ohjelmassa oli, eli meitä näkyisi korkeintaan vilahdus jossain taustalla jos oikein osaa katsoa, mutta vieressä jonkin verrankin häärinyt kuvaaja sekä tältä loppuvaiheessa kuultu kommentti "oletan ettei sua haittaa, jos sua ja sun koiraa näkyy sit telkkarissa aika paljon" saivat vähän jännittämään enemmänkin - nyt en kyllä yhtään tiedä, mitä sieltä ruutuun pamahtaa. Sen näkee sitten viikon päästä!

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Parantumista

Tässäpä vähän päivitystä toipilaskodista.

Ronnien leikkaushaava näyttää parantuvan tosi nätisti, mitään tulehdusta tai isompaa turvotusta ei ole ollut, ja kipulääkkeitäkään ei kaikkia annettu, kun poitsu näytti ilmankin pärjäävän. Mikäs siinä, jos ei kerran tuntoaistia ole. :D Kauluria me pidetään vielä päällä silloin kun ei itse pystytä vahtimaan, eli yöllä ja työpäivän aikana, illat menee jo ihan hienosti ilman. Välillä tuo meinaa alkaa nuoleskella haavaa, mutta lopettaa nyt jo kyllä heti käskystä. Haava-aluetta saa suihkutella ja kuivailla ja putsailla ihan ilman ongelmia, eli ilmeisesti ei pahemmin myöskään enää arista.

Remmilenkkejähän tässä vielä vain on käyty, mutta nyt ollaan alettu pidentää lenkkejä kohti normaalia. Ja lenkit on sujuneet huomattavasti entistä helpommin: hajujen perään ei enää ole niin valtava hoppu, ja remmi löysällä mennään pitkiä pätkiä - jopa koirien ohitukset sujui tänään löysällä remmillä, mikä on ihan uusi juttu meille. Näyttää siis vaikuttaneen siinä mielessä erittäin positiivisesti. Ensi viikon perjantaina olisi seuraavat treenit, saapa nähdä, kuinka siihen touhuun on tuo leikkaus vaikuttanut.

Muutenkin Ronnie tuntuu nyt olevan jotenkin leppoisampi ja ottavan asioita rennommin, mutta on tosi helposti edelleen innostettavissa kaikenlaiseen puuhaan, eli oikeastaan just täydellisesti sellainen, mitä mä toivoinkin. Vähän näyttäisi olevan ilmassa hämmennystä, kun testoste-Ronniesta tulikin eunukki-Ronnie, mutta ei mitään sellaista, mistä ei selkeillä säännöillä selviäisi. Pieniä ärinäkohtauksia esim. jalkojen kuivaamisesta yms. siis vain, ei sen vakavampaa. :) Toisaalta, nyt on vasta mennyt just yli viikko leikkauksesta, joten pysyvistä vaikutuksista ei vielä voida puhua, mutta hyvältähän tämä näyttää.

Naksuttimen kanssa on tehty jos jonkinlaista hommaa. Se viime talven naksutinkoulutus on tosiaan ollut ihan kullan arvoinen kokemus viime viikon kannalta, kun hyviä ideoita Ronnien aktivoimiseksi mahdollisimman pienellä fyysisellä rasituksella oli valmiina päässä vaikka millä mitalla. Äärimmäisen hyödyllisiä taitoja arkielämän kannalta on hiottu, eli erilaisten laatikoiden ja ovien sulkemista, erilaisten hajujen (mm. se aiemmin mainittu kahvi ja tee) erottamista tyhjistä astioista ja toisistaan, pelikorttien erottamista toisistaan, ja pääsinpä jonkin verran etenemään jo siinäkin, että tuo veisi oman lelunsa käskystä lelukoriin. :D Kaikkea sitä koiralle voikin opettaa, kun ei lenkille pääse.

Ai niin. Viikon verran näemmä kesti jo siinä, että kuvat oli vastaanotettu Kennelliittoon. Saas nähdä, tuleeko tulokset ennen joulua vai joskus ensi vuonna...

torstai 8. marraskuuta 2012

Toipilas


Mitä tähän voi sanoa, kun toinen tulee tällä ilmeellä ihmettelemään työntekoa? (Joo, taustalla on lounaan virkaa tehnyt jugurttiannos.)

Ei muuta ihmeellistä tänään. Toipilaalla riittäisi virtaa vaikka muille jakaa, joten naksutintreenausta mahdollisimman turhissa muodoissa on ohjelmassa seuraavan viikon ajan. Tänään opeteltiin erottamaan kahvia sisältävä Minigrip-pussi tyhjästä samanlaisesta, huomenna ajattelin ottaa projektiksi herttaässän erottamisen esim. patakympistä.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Eunukki

"Jaa että... häh?"
Meidän eunukkireppana on vielä aivan tööt ja lähinnä vain nukkuu tai tuijottaa tyhjyyteen kauluri päässä törmäillen, mutta eiköhän se tuosta vielä piristy, huomenna viimeistään.

Leikkaus meni hyvin, mitään ongelmia ei ollut ja hyvät hoito-ohjeet ja särkylääkkeet saatiin mukaan. Toivotaan nyt, että haava parantuisi mahdollisimman nopeasti ja tuosta tötteröstä päästäisiin eroon. Onhan tuo nyt kaikille osapuolille kurja vekotin - myös huonekaluille, kun kyseessä on tuonkin kokoinen koira. ;)

Sitten vähän niistä kuvauksista. Lääkäri ei olisi halunnut kirjain- ja numeroarvosana-arvioita sanoa sitten millään, kierteli vain, mutta kertoi kyllä, kun oikein pyysin ja vannoin ymmärtäväni, että kyseessä on vain arvio, joka saattaa Kennelliitossa muuttua. Kaipa ne lääkäritkin omaa selustaansa suojaa - ei varmaan ole yksi ja kaksi kertaa, kun joku aasiakas ottaa liian kiveen kirjoitettuna lääkärin arvion ja tulee linjoja pitkin, kun lopullinen "tuomio" onkin jotain vähän muuta.

Selässä pojalla ei ole mitään ongelmaa, nikamia normaali määrä ja kaikki kuulemma aivan normaalin näköistä. Kyynärnivelistä veikkasi 0/0:aa, koska ainakaan itse ei kuvista mitään poikkeamia löytänyt, nätiltä näytti kaikin puolin.

Lonkat sitten saivatkin kommentin "no eihän nämä kyllä aivan priimaa ole". Kuulemma jonkin verran löysyyttä ja matalat lonkkamaljat. "Ei ne kyllä C:tä huonommilta näytä, mutta ei kyllä missään nimessä A:ltakaan" oli arvio, ja valistunut veikkaus menisi kuulemma kiikun kaakun B:n ja C:n rajamaille molemmilla puolilla. Rikkoa niissäkään ei ollut minkäänlaista kuitenkaan, eli siinä mielessä terve poika, mikä helpotti kyllä mieltä, kun ensin oli kuunnellut "vikalistaa".

Siinä mielessä tietysti harmittaa, että tietystihän sitä toivoisi oman koiransa olevan kaikin puolin terveydellisesti parasta mahdollista, mutta jos jotain vikaa pitää olla, niin ehkä ne (ehkä nuoresta iästä johtuen?) vähän löysät lonkat, joissa on vähän matalat maljat, ei ole ihan sieltä pahimmasta päästä vikoja.

Nyt pitäisi vielä malttaa odottaa ne lopulliset tulokset Kennelliitosta, niin katsotaan, mitä mieltä sitten ollaan.

perjantai 2. marraskuuta 2012

Reissuja ja lääkäriä

Jospas sitä taas vähän kirjoittelisi kuulumisia.

Syksy on sujunut oikein mukavasti, on treenattu ja on löhöilty, on rymytty pitkin tuntureita ja paimennettu poroja. Niin, sain vihdoin ja viimein - ensimmäistä kertaa yli kolmeen vuoteen - järkättyä itselleni viikon verran lomaa, ja jopa samaan aikaan miehen kanssa, joten eipä siinä kauaa nokka tuhissut, kun päätimme lähteä kohti Yllästä. Tarkoitus oli pyörähtää Norjan puolella, mutta viikko vapaata ei ihan kaikkeen riitä, joten pysyttiin sitten tutuissa maisemissa. Jos saan ensi kesänä irrotettua itseni hetkeksi, käytetään sitä Ronnielle hankittua passia ja lähdetään Jäämeren rannoille silloin.

Etelässä tuli ensilumi vasta meidän reissun jälkeen, joten Ronnie sekosi täysin jo ajomatkan tauoilla lunta löytäessään.

Lunta! Tästähän ei liikuta mihinkään!
Heti ensimmäisen päivän pikkulenkillä tuli vastaan poroja, ja siinähän sitä riitti pikkumiehellä ihmeteltävää.


"Mitä noi on?! Mä haluan tuonne!"

Iltaisin mökillä oli tällainen meno.

Ja seuraavana päivänä jaksettiin taas seurata porojen jälkiä.

Aurinkoisella suolla hengailua.

Miten tuon koiran tassut oikein on?

"Tuolla olis poroja!"
Porojen hajut oli sitten jotain niin ihmeellistä ja jännää, ettei millään olisi välillä malttanut pysyä ihmisten mukana, mutta onneksi tuo on kuitenkin tottunut pitämään itse huolen siitä, mihin me mennään, eikä suurempia eksymisiä tapahtunut.

Reilut 70 kilometriä tuntureita pitkin muutamassa päivässä teki tehtävänsä, ja kotiin tullessa meillä oli lähinnä katollaan jalat joka ilmansuuntaan makaava, haukotellen ja syyttävästi mulkoillen pikapissalle raahautuva koira. Ensimmäisissä reissun jälkeisissä treeneissä saatiin vähän ihmettelyä, että mitä te ootte tuolle eläimelle tehneet, kun se menee näin nopeasti aivan hajalle, mutta ymmärrystä löytyi kyllä, kun kerrottiin reissusta. :D

Reissun aikana mietin Ronnien lonkka-, kyynärä- ja selkäkuvauksia, ja soittelinkin siinä heti eläinlääkärille. Samalla tuli puheeksi mahdollinen kastraatio, ja asiaa moneen kertaan vatvottuani sekä kasvattajan että muutaman muun ihmisen kanssa päätimme, että Ronnie pääsee ensi tiistaina paitsi kuvattavaksi, myös leikkurille. Ajateltiin, että jos kerran leikkaa, niin miksei tekisi sitä samalla nukutuksella kuvien kanssa. Ei se anestesia kuitenkaan ole kenellekään mikään hauska juttu, joten helpommalla pääsee, kun tekee kaiken mahdollisen kerralla.

Pikkaisen mua kieltämättä jännittää, mutta eiköhän se ihan hyvin mene. Tällaisena stressierkkinä jännittää tietysti se, mitä kuvista sanotaan ("apua entä jos tuon lonkissa tai jossain onkin jotain vikaa"), mutta myös se, miten leikkauksesta toivutaan, kuinka mä saan (yksin, mies ei valitettavasti pääse mukaan) tokkuraisen koiran autoon ja siitä kotiin, ja ihan mitä nyt vain mieleen sattuu juolahtamaan.

Järki sanoo, ettei kannata stressata ja että jos kuvista jotain huonoa näkyy, se on parempi tietää, mutta luonteeltani kun olen tällainen jännittäjä, mähän jännitän vaikka järki sanoisi mitä. :D

Ensi viikolla siis alustavia tietoja kuvista, yritän saada muistiin kaiken mitä lääkäri sanoo. :)

maanantai 10. syyskuuta 2012

On se sininenkin nauha ihan nätti

Näyttelykokemus oli melko raskas sekä emännälle että Ronnielle, mutta hengissä selvittiin ja jäipä jopa ihan sellainen olo, että pitää mennä toistekin. Älkää säikähtäkö, en mä näyttelyihin hurahda, mutta olihan tuo nyt sen verran kiva tilaisuus nähdä Ronnien sukulaisia ja muita samanrotuisia, jutella muiden omistajien kanssa ja vaihtaa vinkkejä, että voisin kuvitella kerran vuoteen käyväni jatkossakin. Ronnien "isosiskon" Breen omistajalta saatiinkin kullanarvoisia vinkkejä ääniarkuuden voittamiseen, kiitokset siis sinne!

Ronnien kanssa on aivan liian vähän oltu tuollaisissa massatilaisuuksissa, joissa koiria on joka puolella. Ja sen kyllä huomasi. Mutta nyt lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon ottaa itseäni niskasta kiinni ja treenata eläinten ilmoilla olemista entistä enemmän. Ensimmäinen askel tähän suuntaan on jo otettu: ilmoittauduttiin Jirkan hallintakursseille ja suunnitellaan ensi viikonlopulle mätsärissä käyntiä - siellä kun olisi tarjolla Popedan Jyrki Melartinin myöntämä Rokkikoira-palkinto, ja jos ei Ronnie James Dog jo nimellään sitä voita, jo on kumma! ;) Niittipanta kaulaan ja menoksi, vai mitä?

Takaisin kuitenkin sinne erikoisnäyttelyyn. Ronnie sai junnuluokassa sinisen, eli menestystä ei tippunut, joskaan muuta en kyllä odottanutkaan. Hampaiden näyttäminen oli pienen väkerryksen takana: sitä oltiin kyllä harjoiteltu ahkerasti, mutta perjantaina leuan alle iski punkkipaholainen, jota irrottaessa näin selkeästi, miten kaikki harjoittelu valui viemäristä alas. No, kukapa sitä tykkäisi antaa koskea kohtaan, johon sattuu tai on juuri sattunut? Sain kuitenkin kuulemma Ronnien liikkumaan ihan nätisti ja kuvista päätellen poika oli välillä jopa ihan kontaktissakin, mikä oli melkein jopa yllättävää noinkin hälinäisessä tilanteessa. Ei meillä siis ihan penkin alle mennyt. ;)

Tuomarina oli ranskalainen Guy Jenny (kyllä, tuo on oikea nimi, ja ei, sillä ei kannata googlata, jos ei halua nähdä hyvin kyseenalaista kuvamateriaalia) ja Ronnien arvostelu oli tällainen, mun mielestä ei ollenkaan paskempi (vaikken mä näistä nyt niin ymmärräkään):

Very good head - a bit massive. Eyes' colour is too light. Exc. neck, chest. Exc. forehand. Very good backhand. Nice movement and profile.

Jos joku tajuaa, mitä nuo forehand ja backhand tarkoittaa, kertokaa, pliis! Asento edestä/takaa? Etu- ja takajalat? Jokin muumi-kä? Melkein jo ehdin innostua, että eihän se näyttelyarvostelukieli niin kummallista olekaan kuin muistin, mutta sitten vähän hämmennyin. Vaaleat silmäthän tuolla kyllä on, kun näyttelyn jälkeen muiden silmiä sillä silmällä katsoi, mutta enpä ollut tullut moista ajatelleeksi. Äitinsä silmät pojalla, niin nätit, mutta väistämättä rotumääritelmän vastaiset. ♥

Ronnien velipoika Max (Avataran Dweezill) korjasi koko potin ROPia ja SERTiä myöten, valtaisat onnittelut sinne!

Kuvia näyttelystä laitan joko myöhemmin tänään tai tällä viikolla, ne jäivät toiselle koneelle.

perjantai 7. syyskuuta 2012

Jännitystä elämään

Ronnie järjesti meille pienimuotoisen jännitysnäytelmän näyttelyyn menemisen suhteen: eilen pojalle iski ripuli. No, soitto eläinlääkärille, Canikur-paketti apteekista avuksi, ja tämän aamun perusteella näyttää siltä, että näyttelemään päästään. Toivotaan, että työpäivän jälkeen olen vielä samaa mieltä. Eläinlääkäri nimittäin sanoi, että jos poitsu on tänään oma itsensä eikä enää ripuloi, voidaan hyvin lähteä huomenna näyttelyyn. Peukut pystyyn!

Nyt on kuulemma liikkeellä mahatautia, joka saattaa mennä jopa melkein itsestään nopeasti ohi, mutta saattaa ihan yhtä hyvin pitkittyä ja vetää koiran ihan lääkärihoitoa vaativaan kuntoon. Mutta tosiaan, Ronnien tapauksessa näyttäisi ainakin tällä tietoa menevän ohi. Ja lääkkeet tuo natusteli ihan innoissaan, kuin olisi uusia kivoja nameja saanut. :D

tiistai 14. elokuuta 2012

Näyttelyä kohti!

Nythän mä vallan innostuin tätä blogia päivittelemään.

Mutta kun tuli juuri ilmoitettua Ronnie näyttelyyn Tammelaan 8.9. - ja sit meillä alkoi ankara treeni! :D Pitää nakittaa kaikki mahdolliset tutut tsekkaamaan tuon otuksen hampaita. Se nimittäin antaa kyllä katsoa, mutta saattaa vähän yrittää venkoilla, jos yhtään on sillä päällä.

Kai se pitää johonkin mätsäreihin tunkea tässä ennen tuota näyttelyä, jos vaikka vähän tulisi itselle varmuutta enemmän. Hah. Vajaassa kuukaudessa. No, eiköhän tästäkin selvitä hengissä.

Ronnien veljiäkin on kuulemma tulossa Tammelaan, isä-Ali osallistuu näyttelyyn ja Aluna-mamma tulee kai vain tunnelmasta nauttimaan. Mahtavaa nähdä, ei ollakaan ketään Ronnien sukulaisia nähty sitten viime syksyn pentuetreffien! :)

maanantai 13. elokuuta 2012

Treenikuvia

Korjataanpa tuo edellisessä postauksessa mainittu treenikuvien puute nyt sit saman tien, kun kerran mies osui meidän henkilökohtaisen treenikentän laidalle kameran kanssa. Samoja ovat kuin Facebookissakin, eli FB-kavereille ei mitään uutta, mutta laitanpa nyt kuitenkin. :)

Treenipalkkapallo on ehkä maailman paras juttu!


Paikallamakuuta

Seuraamista

Vähän taukoa välillä



Luoksetulossa on ainakin vauhtia...
...mutta melko nätisti se pysähtyykin. :D

Opetin Ronnien halaamaan.


Ja loppuun vielä kunnon leikit.

perjantai 10. elokuuta 2012

Kesäterveiset

Kesäterveiset Ronnie-landiasta! 

Blogin pitäminen on taas yllättäen jäänyt, kun aika humisee ohi huimaa vauhtia, ja tämän blogin alun perinkin laitoin pystyyn lähinnä kokeillakseni, tuleeko tätä päivitettyä. Mutta josko nyt taas vähän aktivoituisi, tai ainakin yrittäisi.

Mitään ihmeellistä täällä ei ole tapahtunut, samaa treenailua ja leppoisaa elelyä kuin ennenkin. Ronniesta on tullut oikea mamman kultapoju, joka on - hyvässä ja pahassa - minussa kiinni kuin varjo. Treenit etenevät omaa verkkaista tahtiaan, välillä paremmin ja välillä vähän verkkaisemmin edeten.

Kesään on kuulunut niin grillailua...


...kuin telttailuakin.


Mökillä on käyty kahlailemassa...


 ...on ihan vain hengailtu kotipihassa...


...ja käyty vähän reissussa sekä miehen töiden perässä Savonlinnassa...



...että Lapissa reppu selässä...


...ja tunturin huipulla ilman reppua...


...ja löydettiinpä myös kesän viimeisiä lumia Ylläksen maisemista.


Treeneistä ei ole kuvia, mutta yritetäänpä sekin tilanne korjata jollain tavalla.

Melkoisen ääniaraksi tuo Ronnie on, valitettavasti, osoittautunut, vaikka kuinka on yritetty pitää kaikenlaista mekkalaa pienestä pitäen ja olla itse reagoimatta. Kävihän se selväksi jo talvella häkkiin opettelun kanssa: kun häkki kertaalleen pääsi kunnolla rämähtämään, vaadittiin melkoiset määrät nameja, että tuo tuli edes lähelle. Olen siis joutunut harrastusmaailmaa miettimään uudelleen, mutta katsotaan nyt, mihin sitä vielä päätyy. Kyllähän sitä jälkeä ja muuta voi silti opettaa, vaikkei koskaan varsinaisiin pelastushommiin pääsisikään. Harmi vain sinänsä, koska se oli meille Se Juttu, josta olen haaveillut. No, koiran ehdoilla mennään. Ja voihan se vielä olla, että tuo ääniarkuus vielä helpottaa jossain vaiheessa. Ainakin jossain määrin välillä olen huomaavinani (toiveajatteluako?) edistymistä asian suhteen. 

Eipä toisaalta vaikkapa kaverikoiratoimintakaan mitenkään huono idea olisi. Ja ajattelinpa hulluuksissani käyttää Ronsua ehkä parissa näyttelyssäkin, kunhan ensin vähän mätsäreissä treenaillaan, että omistaja saa varmuutta touhuun. ;)

Aurinkoista kesänjatkoa!


torstai 8. maaliskuuta 2012

Silmäpotilas

No niin, Ronniella on silmätulehdus. Toissailtana huomasin, että vasen silmä rähmii ja vähän punottaa, joten seurailin tarkemmin aamuun. Aamulla silmä näytti taas paremmalta, mutta kun eilen työpäivän jälkeen se näytti taas punottavan pahemmin, soitin eläinlääkärille. Sain ajan parin tunnin päähän, ja tulehdushan siellä piileskeli. Poitsulle menee nyt antibioottitipat silmään kahdesti päivässä viikon ajan, ja muutosta tilanteeseen pitäisi alkaa näkyä piankin.

Tippojen laittaminen on kyllä pienen tahtojen taiston takana, mutta on ainakin tähän mennessä (kaksi kertaa) onnistunut lopulta ihan hyvin. Ei sillä, muistan itse liiankin hyvin, miltä silmätulehdus ja sen hoito tuntuu, ja kun ajattelee, ettei koira edes osaa järkeillä että lääke on laitettava että se auttaa, en yhtään ihmettele pientä vastaan rimpuilua.

Toivotaan, että tuo nyt tosiaan auttaa nopeasti.

torstai 1. maaliskuuta 2012

Naksuttelua


No niin, naksutinviikonlopusta selvitty hengissä: uutta oppimisintoa riittää koiralla ja omistajalla, mutta jestas kun oltiin sen jälkeen puhki!

Häkkiharjoittelu oli vielä lauantaiaamuna "vähän" vaiheessa, vaikka Ronnie jo innoissaan häkkiin menikin naksuttimen nähdessään. Häiriönsietoa ja häkissä rentoutumista ei vain oltu tarpeeksi ehditty treenata, kun tosiaan heräsin häkin tarpeeseen aivan liian myöhään, eikä Ronnie nyt muutenkaan ole mikään maailman helpoiten häiriössä rentoutuva tapaus. 

Ai tässäkö mun pitäis relata?
No, alun pienen haukkumisen ja lopulta teoriaosuuden ajaksi autoon siirron jälkeen Ronnie otti häkin ihan omakseen, ja kun oltiin vähän päästy treenaamaan, poitsu totesi, että tuo hullu akka ei näköjään meinaa lopettaa tätä treenausta eli paras ottaa tauot tosissaan levon kannalta. Iltapäivällä häkistä ei kuulunut enää kuin väsynyttä huokailua ja tuhinaa, ja viimeisten treenisessioiden alussa poika katsoi mua kuin sanoakseen "älä edes luule, että tuun täältä pois, laitat kuitenkin mut vielä töihin". :D

En varmaan tuu enää treenaamaan!

Itse koulutus puolestaan oli tosi antoisaa: siinä huomaa tosi nopeasti koiran edistymisestä, tekeekö itse jotain väärin. Ajattelin nyt alkaa käyttää naksutinta enemmänkin kaikessa treenauksessa, koska pelkästään naksuttimen näkeminen saa Ronnien innostumaan ja tarjoamaan jos jonkinlaista toimintaa jo nyt.

Paljon tuollainen koulutusrupeama kyllä sekä ihmiseltä että koiralta vaatii henkisesti. Varsinkin lauantaina Ronnie oli aivan rättipoikki eikä jaksanut juuri eväänsä heilauttaa koko iltana. Sunnuntaina se ei ihan samalla tavalla simahtanut koulutuksesta tullessa, mutta ei kyllä juuri mitään puuhaillutkaan, vaikka vähän lauantaita enemmän hereillä olikin. Luulisin, että myös se häkissäolotilanteen uutuus vaati osansa: toisena päivänä tilanne oli jo tuttu juttu, joten siihen tottumiseen ei mennyt ylimääräistä energiaa.

Kouluttaja myös kuvasi treenejä videolle, ja oli varsin opettavaista (joskin aina yhtä kamalaa) nähdä omaa toimintaansa ulkopuolelta sunnuntaina aamulla ennen treenin aloittamista.

Mitään ns. varsinaisesti hyödyllistä taitoa tai temppua tai muutahan me ei sinänsä koiralle opetettu, vaan keskityttiin siihen, että ohjaaja osaa käyttää sitä naksutinta oikein, jotta voi sitten jatkossa opettaa oikeastaan mitä vain sen avulla. Ronnien kanssa esimerkiksi opeteltiin lauantaina erottamaan valkoinen ja musta rasian kansi toisistaan ja tökkäämään kuonolla sitä mustaa ja jättämään valkoinen rauhaan. Tämä sujuikin sunnuntaiaamupäivään mennessä ihan hienosti, joten sunnuntaina aloitettiin valkoisen purkin eteen istumista (tarkoitus oli saada Ronnie istumaan valkoisen purkin eteen ja jättämään musta samanlainen purkki rauhaan, mutta ihan siihen pisteeseen me ei ehditty). Joku opetti koiraansa erottamaan pienen purkin, jossa oli teetä, tyhjästä samanlaisesta purkista, toiset opettelivat lelun viemistä koriin (siitä olisikin jo hyötyä kotonakin, kun koira siivoaisi lelunsa pois :D ), ja kaikkea tuon suuntaista. Eli suomeksi sanottuna jos jonkinlaisia erottelutehtäviä.

Käytännössä treeni meni niin, että huone oli jaettu erillisiin ”treeninurkkiin”, joissa jokaisessa oli tarkoitus treenata kaksi koiraa: koira 1 treenaa kaksi minuuttia (aika munakellosta), koiranvaihto, koira 2 treenaa kaksi minuuttia, koiran vaihto… Tämän takia se häkkikin oli pakollinen: ei siinä vaihdossa juuri muuta ehtinyt kuin kaivaa sen koiransa siinä vieressä olevasta häkistä, ja auto olisi ollut toivottoman kaukana tähän hommaan. No, tulipa sekin opittua. Laskettiin myös toistomääriä tän kahden minuutin aikana, ja kyllä sen huomasi, että kun palkkauskriteeri kiristyi, hidastuivat myös toistot. Toisaalta iltapäivästä kävi samoin vaikka kriteeriä olisi höllännyt, kun koira alkoi väsyä. Tiiviisti tuossa sai kyllä hommia tehdä, ja sunnuntai-iltapäivästä näytti väki jo siltä, että aivoissa ei oikein liiku mitään. Kahvia kului viikonlopun aikana kuppi poikineen.

Huomasin senkin, että naksautuksen oikea ajoitus on paitsi tosi tärkeää nopean oppimisen kannalta, myös tosi hankalaa. Ajoitus olikin varmaan kaikilla se, josta eniten saatiin palautetta: palkkaa vaan vielä aiemmin, yritä ajoittaa naksahdus siihen kun koira lähestyy kohdetta, ettei se ehdi esim. kääntyä pois ennen palkkausta, kuvittele päässäsi, miltä oikea suoritus näyttää ja naksauta heti kun alkaa mennä siihen suuntaan, vielä vaan aikaisemmin, pysy skarppina. Huh. Tosiaan, yllättävän vaikeaa ja todellista keskittymistä vaativaa. Vaikka periaate on yksinkertainen ja helposti ymmärrettävissä, siinä tilanteessa, kun koira häsää sinne ja tänne ja joka puolelle ja tarjoaa sataa eri asiaa, on vaikea saada naksautus osumaan just siihen oikeaan toimintaan.

Tämä kuva on otettu muutamaa päivää ennen naksuttelua,
mutta kuvaa hyvin myös viime viikonlopun iltojen virtatasoa. 

Eipä siinä, harjoitus tekee mestarin, joten eilen tästä innostuneena pengoin meidän kaikki jatkojohdot läpi ja löysin kuin löysinkin sellaisen, jolla meidän kahvinkeittotreeni voi jatkua. Vartin verran me sitten illalla treenattiin, ja homma etenee kyllä. Ronnien into, kun se näkee naksuttimen, on ihan mieletön, ja kun se on kuonollaan tottunut tökkimään kaikenlaisia esineitä, ei tässä pitäisi kauhean kauaa mennä. Eilen katkaisin jo naksahtikin kertaalleen, eli nyt sitten vaatimaan lisää voimaa tökkäisyyn ja kohta mä voin pyytää Ronnieta keittämään meille aamukahvit.

maanantai 20. helmikuuta 2012

Häkkiin totuttelua

Me ollaan Ronnien kanssa menossa tulevana viikonloppuna kaksipäiväiseen naksutinkoulutustapahtumaan opettelemaan kaikkea uutta ja jännää. Koska omistaja on hölmö, joka ei osaa ajatella asioita ajoissa, heräsi viikko sitten saadusta kouluttajan meilistä pieni ongelma: mistä me häkiksi muututaan, ja miten Ronnie saadaan hengaamaan häkissä rauhallisesti? No, ei hätä ollut tämän näköinen: kouluttaja lupasi lainata meille häkkiä, jotta saadaan koira lepäilemään odotteluaikansa rauhassa, ainakin noin teoriassa.

Tämän videon ohjeilla sitten ajateltiin aloittaa totuttelu:



Teoriassahan tuo olisi helppo nakki: namia ja naksutinta kehiin, kovasti kehumista ja tadaa, siellä makaa. Siltä se ainakin videolla näyttää. Vaan kun me satuttiin saamaan lainaan metallihäkki, joka (mun virheestäni, tiedetään) piti melkoisen räminän sisään tullessaan, ei homma mennytkään alusta asti ihan niin kuin Strömsössä. No, kovasti ollaan jo edistytty: poitsu menee häkkiin ihan itsekseen välillä kurkkimaan ja söi eilen illalla jo ruokansa ja yhden pienen puruluunkin siellä tulematta välissä pois. Tämä suuri edistysaskel sai omistajan vetaisemaan pienen voitontanssin, jonka aikana Ronnie katseli ihmeissään häkin sisältä, että mikäs ihme tuota vaivaa.

Tätä kohtaa ei videolla neuvottu, mutta hei, miksi koiran pitäisi olla ainoa, jolla on hauskaa? Mäkin haluan häkkiin.


Toivo siis elää, että ensi lauantaihin mennessä häkistä olisi tullut neutraali tai jopa mukava hengailupaikka. Vähän tässä kiire tuli, mutta minkäs teet, kun ei omistaja osaa ajatella asioita tarpeeksi ajoissa. Seuraava tehtävä: osta koiralle (muu kuin metalli-)häkki.

maanantai 13. helmikuuta 2012

Poster boy

Päivitän pikaiseen, ettei ihmetytä hiljaisuus edellisen viestin jälkeen. Lauantaina oli tarkoitus olla tosiaan ne mainoskuvaukset, mutta aamulla olikin tullut kouluttajalta viesti, että henkilökohtaisista syistä joudutaan kuvaus siirtämään myöhempään ajankohtaan. Ei siis tapahtunut Ronnien kanssa mitään kamalaa, josta en uskaltaisi kirjoittaa, vaan tosiaan meistä riippumattomista syistä kuvaus on siirtynyt. Lisätietoa luvassa, kunhan itsekin tiedän. :)

maanantai 6. helmikuuta 2012

Kuulumisia

Pitkästä aikaa muistan tännekin kirjoittaa jotain. Elämä kun on mennyt omaa rataansa, eikä mitään ihmeellistä ole tapahtunut, joten ei ole tullut päivitettyä...

No, sen verran on tapahtunut, että Ronnie on alkanut nostaa koipeaan. Iso poika se jo on, ainakin omasta mielestään. Vaikka se jalan nostaminen onkin vielä kaukana katu-uskottavasta rentoudesta, mutta kehittyy jatkuvasti.

Ja nyt sitten tänä aamuna tapahtui: se kouluttaja, jolta me otettiin yksityistuntejakin syksyllä, laittoi viestiä, halutaanko me tulla mainoskuvauksiin ensi lauantaina. Ja Ronnielta kyselemättä minähän suostuin. Eli Ronnien voi sitten ehkä jossain vaiheessa bongata Jirka Vierimaan sivuilta tai mainoksista, kunhan saavat kuvat kuntoon. :)

Tässäpä pari kuvaa tammikuun lopulta appisteni mökin läheisistä metsistä.

Ronnie yrittää naamioitua lumeen

Namia!

Mullekin kahvia!

Etsi kuvasta koira (kalliolle kukkulalle...)

Pahoitteluni fb-kavereille, kuvat on täysin samoja, joita jo laitoin sinne, mutta kun kaikki muut on nyt taas väärällä koneella...