maanantai 20. helmikuuta 2012

Häkkiin totuttelua

Me ollaan Ronnien kanssa menossa tulevana viikonloppuna kaksipäiväiseen naksutinkoulutustapahtumaan opettelemaan kaikkea uutta ja jännää. Koska omistaja on hölmö, joka ei osaa ajatella asioita ajoissa, heräsi viikko sitten saadusta kouluttajan meilistä pieni ongelma: mistä me häkiksi muututaan, ja miten Ronnie saadaan hengaamaan häkissä rauhallisesti? No, ei hätä ollut tämän näköinen: kouluttaja lupasi lainata meille häkkiä, jotta saadaan koira lepäilemään odotteluaikansa rauhassa, ainakin noin teoriassa.

Tämän videon ohjeilla sitten ajateltiin aloittaa totuttelu:



Teoriassahan tuo olisi helppo nakki: namia ja naksutinta kehiin, kovasti kehumista ja tadaa, siellä makaa. Siltä se ainakin videolla näyttää. Vaan kun me satuttiin saamaan lainaan metallihäkki, joka (mun virheestäni, tiedetään) piti melkoisen räminän sisään tullessaan, ei homma mennytkään alusta asti ihan niin kuin Strömsössä. No, kovasti ollaan jo edistytty: poitsu menee häkkiin ihan itsekseen välillä kurkkimaan ja söi eilen illalla jo ruokansa ja yhden pienen puruluunkin siellä tulematta välissä pois. Tämä suuri edistysaskel sai omistajan vetaisemaan pienen voitontanssin, jonka aikana Ronnie katseli ihmeissään häkin sisältä, että mikäs ihme tuota vaivaa.

Tätä kohtaa ei videolla neuvottu, mutta hei, miksi koiran pitäisi olla ainoa, jolla on hauskaa? Mäkin haluan häkkiin.


Toivo siis elää, että ensi lauantaihin mennessä häkistä olisi tullut neutraali tai jopa mukava hengailupaikka. Vähän tässä kiire tuli, mutta minkäs teet, kun ei omistaja osaa ajatella asioita tarpeeksi ajoissa. Seuraava tehtävä: osta koiralle (muu kuin metalli-)häkki.

maanantai 13. helmikuuta 2012

Poster boy

Päivitän pikaiseen, ettei ihmetytä hiljaisuus edellisen viestin jälkeen. Lauantaina oli tarkoitus olla tosiaan ne mainoskuvaukset, mutta aamulla olikin tullut kouluttajalta viesti, että henkilökohtaisista syistä joudutaan kuvaus siirtämään myöhempään ajankohtaan. Ei siis tapahtunut Ronnien kanssa mitään kamalaa, josta en uskaltaisi kirjoittaa, vaan tosiaan meistä riippumattomista syistä kuvaus on siirtynyt. Lisätietoa luvassa, kunhan itsekin tiedän. :)

maanantai 6. helmikuuta 2012

Kuulumisia

Pitkästä aikaa muistan tännekin kirjoittaa jotain. Elämä kun on mennyt omaa rataansa, eikä mitään ihmeellistä ole tapahtunut, joten ei ole tullut päivitettyä...

No, sen verran on tapahtunut, että Ronnie on alkanut nostaa koipeaan. Iso poika se jo on, ainakin omasta mielestään. Vaikka se jalan nostaminen onkin vielä kaukana katu-uskottavasta rentoudesta, mutta kehittyy jatkuvasti.

Ja nyt sitten tänä aamuna tapahtui: se kouluttaja, jolta me otettiin yksityistuntejakin syksyllä, laittoi viestiä, halutaanko me tulla mainoskuvauksiin ensi lauantaina. Ja Ronnielta kyselemättä minähän suostuin. Eli Ronnien voi sitten ehkä jossain vaiheessa bongata Jirka Vierimaan sivuilta tai mainoksista, kunhan saavat kuvat kuntoon. :)

Tässäpä pari kuvaa tammikuun lopulta appisteni mökin läheisistä metsistä.

Ronnie yrittää naamioitua lumeen

Namia!

Mullekin kahvia!

Etsi kuvasta koira (kalliolle kukkulalle...)

Pahoitteluni fb-kavereille, kuvat on täysin samoja, joita jo laitoin sinne, mutta kun kaikki muut on nyt taas väärällä koneella...