maanantai 26. marraskuuta 2012

TV-tähden lonkat

No niin, Kennelliitosta tuli vahvistus: lonkat molemmin puolin C, kyynärät 0/0. Tosiaan, kuten taisin aiemmassa kirjoituksessa mainita, lonkissa ei kuitenkaan nivelrikkoa näkynyt, vaan huonompi kirjain johtuu matalista lonkkamaljoista ja pienestä löysyydestä, joista jälkimmäinen saattaa iän myötä parantua. Ei siis mitenkään mahdottoman huono tilanne, kunhan pidetään poitsun lihaskunto hyvänä ja liikunta monipuolisena. Pari suositusta niveliä vahvistaviin (tms.) lisäravinteisiin on saatu, mutta pitänee vielä tutkailla asiaa tarkemmin, ennen kuin ryntään mitään ostamaan.

Viikonloppuna käytiin pitkästä aikaa metsälenkeillä, kun tikkien aikana ei tietenkään voinut. Vaikka varoaika olikin tietysti täynnä jo aiemmin, ei viikolla ehtinyt valoisan aikana lenkille, joten remmissä mentiin vielä viikonlopulle asti. Ja voi että sitä riemua, kun koko maailma oli täynnä sammalta jossa pyöriä, keppejä joita tappaa, lätäköitä ja mutakoita joissa sukellella ja heiniä joita haukata. ♥

Mutta ennen viikonloppua oli perjantai. Ja perjantaina meitä kuvattiin telkkariin. Ohjelma on Foxilta tuleva Miss & Mr ShowHau, mutta kauneuskilpailuun ei sentään olla osallistumassa. :D Kyseessä oli ihan koiran peruskoulutuksen ja arkisen tottelevaisuuden esittelyä, joka tulee osaksi ohjelman kokonaisuutta. Tosi hauskaa oli kyllä olla mukana. Itse treenattavat asiat oli sinänsä kaikki tosiaan aika perusjuttuja, eli mitään supertemppuja tai edes koeliikkeitä meiltä ei kannata odottaa näkevänsä. ;) Koiria tuolla oli kaikenkokoisia ja -näköisiä, aina kotikoirista vähän enemmän harrastaviin, yhteensä pitkälti toistakymmentä. Hommaan meitä mukaan kyseli Jirka Vierimaa, jonka kursseilla ollaan Ronnien kanssa käyty tässä kuluneen vuoden aikana, ja ensimmäinen "meidän" jakso tulee telkkarista 4.12.

Olin katsonut ennen meidän kuvauksia vain yhden jakson ko. ohjelmaa, ja kuvittelin että samanlainen parin minuutin insertti tuosta tulee, mitä erilaisista harrastuksista ohjelmassa oli, eli meitä näkyisi korkeintaan vilahdus jossain taustalla jos oikein osaa katsoa, mutta vieressä jonkin verrankin häärinyt kuvaaja sekä tältä loppuvaiheessa kuultu kommentti "oletan ettei sua haittaa, jos sua ja sun koiraa näkyy sit telkkarissa aika paljon" saivat vähän jännittämään enemmänkin - nyt en kyllä yhtään tiedä, mitä sieltä ruutuun pamahtaa. Sen näkee sitten viikon päästä!

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Parantumista

Tässäpä vähän päivitystä toipilaskodista.

Ronnien leikkaushaava näyttää parantuvan tosi nätisti, mitään tulehdusta tai isompaa turvotusta ei ole ollut, ja kipulääkkeitäkään ei kaikkia annettu, kun poitsu näytti ilmankin pärjäävän. Mikäs siinä, jos ei kerran tuntoaistia ole. :D Kauluria me pidetään vielä päällä silloin kun ei itse pystytä vahtimaan, eli yöllä ja työpäivän aikana, illat menee jo ihan hienosti ilman. Välillä tuo meinaa alkaa nuoleskella haavaa, mutta lopettaa nyt jo kyllä heti käskystä. Haava-aluetta saa suihkutella ja kuivailla ja putsailla ihan ilman ongelmia, eli ilmeisesti ei pahemmin myöskään enää arista.

Remmilenkkejähän tässä vielä vain on käyty, mutta nyt ollaan alettu pidentää lenkkejä kohti normaalia. Ja lenkit on sujuneet huomattavasti entistä helpommin: hajujen perään ei enää ole niin valtava hoppu, ja remmi löysällä mennään pitkiä pätkiä - jopa koirien ohitukset sujui tänään löysällä remmillä, mikä on ihan uusi juttu meille. Näyttää siis vaikuttaneen siinä mielessä erittäin positiivisesti. Ensi viikon perjantaina olisi seuraavat treenit, saapa nähdä, kuinka siihen touhuun on tuo leikkaus vaikuttanut.

Muutenkin Ronnie tuntuu nyt olevan jotenkin leppoisampi ja ottavan asioita rennommin, mutta on tosi helposti edelleen innostettavissa kaikenlaiseen puuhaan, eli oikeastaan just täydellisesti sellainen, mitä mä toivoinkin. Vähän näyttäisi olevan ilmassa hämmennystä, kun testoste-Ronniesta tulikin eunukki-Ronnie, mutta ei mitään sellaista, mistä ei selkeillä säännöillä selviäisi. Pieniä ärinäkohtauksia esim. jalkojen kuivaamisesta yms. siis vain, ei sen vakavampaa. :) Toisaalta, nyt on vasta mennyt just yli viikko leikkauksesta, joten pysyvistä vaikutuksista ei vielä voida puhua, mutta hyvältähän tämä näyttää.

Naksuttimen kanssa on tehty jos jonkinlaista hommaa. Se viime talven naksutinkoulutus on tosiaan ollut ihan kullan arvoinen kokemus viime viikon kannalta, kun hyviä ideoita Ronnien aktivoimiseksi mahdollisimman pienellä fyysisellä rasituksella oli valmiina päässä vaikka millä mitalla. Äärimmäisen hyödyllisiä taitoja arkielämän kannalta on hiottu, eli erilaisten laatikoiden ja ovien sulkemista, erilaisten hajujen (mm. se aiemmin mainittu kahvi ja tee) erottamista tyhjistä astioista ja toisistaan, pelikorttien erottamista toisistaan, ja pääsinpä jonkin verran etenemään jo siinäkin, että tuo veisi oman lelunsa käskystä lelukoriin. :D Kaikkea sitä koiralle voikin opettaa, kun ei lenkille pääse.

Ai niin. Viikon verran näemmä kesti jo siinä, että kuvat oli vastaanotettu Kennelliittoon. Saas nähdä, tuleeko tulokset ennen joulua vai joskus ensi vuonna...

torstai 8. marraskuuta 2012

Toipilas


Mitä tähän voi sanoa, kun toinen tulee tällä ilmeellä ihmettelemään työntekoa? (Joo, taustalla on lounaan virkaa tehnyt jugurttiannos.)

Ei muuta ihmeellistä tänään. Toipilaalla riittäisi virtaa vaikka muille jakaa, joten naksutintreenausta mahdollisimman turhissa muodoissa on ohjelmassa seuraavan viikon ajan. Tänään opeteltiin erottamaan kahvia sisältävä Minigrip-pussi tyhjästä samanlaisesta, huomenna ajattelin ottaa projektiksi herttaässän erottamisen esim. patakympistä.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Eunukki

"Jaa että... häh?"
Meidän eunukkireppana on vielä aivan tööt ja lähinnä vain nukkuu tai tuijottaa tyhjyyteen kauluri päässä törmäillen, mutta eiköhän se tuosta vielä piristy, huomenna viimeistään.

Leikkaus meni hyvin, mitään ongelmia ei ollut ja hyvät hoito-ohjeet ja särkylääkkeet saatiin mukaan. Toivotaan nyt, että haava parantuisi mahdollisimman nopeasti ja tuosta tötteröstä päästäisiin eroon. Onhan tuo nyt kaikille osapuolille kurja vekotin - myös huonekaluille, kun kyseessä on tuonkin kokoinen koira. ;)

Sitten vähän niistä kuvauksista. Lääkäri ei olisi halunnut kirjain- ja numeroarvosana-arvioita sanoa sitten millään, kierteli vain, mutta kertoi kyllä, kun oikein pyysin ja vannoin ymmärtäväni, että kyseessä on vain arvio, joka saattaa Kennelliitossa muuttua. Kaipa ne lääkäritkin omaa selustaansa suojaa - ei varmaan ole yksi ja kaksi kertaa, kun joku aasiakas ottaa liian kiveen kirjoitettuna lääkärin arvion ja tulee linjoja pitkin, kun lopullinen "tuomio" onkin jotain vähän muuta.

Selässä pojalla ei ole mitään ongelmaa, nikamia normaali määrä ja kaikki kuulemma aivan normaalin näköistä. Kyynärnivelistä veikkasi 0/0:aa, koska ainakaan itse ei kuvista mitään poikkeamia löytänyt, nätiltä näytti kaikin puolin.

Lonkat sitten saivatkin kommentin "no eihän nämä kyllä aivan priimaa ole". Kuulemma jonkin verran löysyyttä ja matalat lonkkamaljat. "Ei ne kyllä C:tä huonommilta näytä, mutta ei kyllä missään nimessä A:ltakaan" oli arvio, ja valistunut veikkaus menisi kuulemma kiikun kaakun B:n ja C:n rajamaille molemmilla puolilla. Rikkoa niissäkään ei ollut minkäänlaista kuitenkaan, eli siinä mielessä terve poika, mikä helpotti kyllä mieltä, kun ensin oli kuunnellut "vikalistaa".

Siinä mielessä tietysti harmittaa, että tietystihän sitä toivoisi oman koiransa olevan kaikin puolin terveydellisesti parasta mahdollista, mutta jos jotain vikaa pitää olla, niin ehkä ne (ehkä nuoresta iästä johtuen?) vähän löysät lonkat, joissa on vähän matalat maljat, ei ole ihan sieltä pahimmasta päästä vikoja.

Nyt pitäisi vielä malttaa odottaa ne lopulliset tulokset Kennelliitosta, niin katsotaan, mitä mieltä sitten ollaan.

perjantai 2. marraskuuta 2012

Reissuja ja lääkäriä

Jospas sitä taas vähän kirjoittelisi kuulumisia.

Syksy on sujunut oikein mukavasti, on treenattu ja on löhöilty, on rymytty pitkin tuntureita ja paimennettu poroja. Niin, sain vihdoin ja viimein - ensimmäistä kertaa yli kolmeen vuoteen - järkättyä itselleni viikon verran lomaa, ja jopa samaan aikaan miehen kanssa, joten eipä siinä kauaa nokka tuhissut, kun päätimme lähteä kohti Yllästä. Tarkoitus oli pyörähtää Norjan puolella, mutta viikko vapaata ei ihan kaikkeen riitä, joten pysyttiin sitten tutuissa maisemissa. Jos saan ensi kesänä irrotettua itseni hetkeksi, käytetään sitä Ronnielle hankittua passia ja lähdetään Jäämeren rannoille silloin.

Etelässä tuli ensilumi vasta meidän reissun jälkeen, joten Ronnie sekosi täysin jo ajomatkan tauoilla lunta löytäessään.

Lunta! Tästähän ei liikuta mihinkään!
Heti ensimmäisen päivän pikkulenkillä tuli vastaan poroja, ja siinähän sitä riitti pikkumiehellä ihmeteltävää.


"Mitä noi on?! Mä haluan tuonne!"

Iltaisin mökillä oli tällainen meno.

Ja seuraavana päivänä jaksettiin taas seurata porojen jälkiä.

Aurinkoisella suolla hengailua.

Miten tuon koiran tassut oikein on?

"Tuolla olis poroja!"
Porojen hajut oli sitten jotain niin ihmeellistä ja jännää, ettei millään olisi välillä malttanut pysyä ihmisten mukana, mutta onneksi tuo on kuitenkin tottunut pitämään itse huolen siitä, mihin me mennään, eikä suurempia eksymisiä tapahtunut.

Reilut 70 kilometriä tuntureita pitkin muutamassa päivässä teki tehtävänsä, ja kotiin tullessa meillä oli lähinnä katollaan jalat joka ilmansuuntaan makaava, haukotellen ja syyttävästi mulkoillen pikapissalle raahautuva koira. Ensimmäisissä reissun jälkeisissä treeneissä saatiin vähän ihmettelyä, että mitä te ootte tuolle eläimelle tehneet, kun se menee näin nopeasti aivan hajalle, mutta ymmärrystä löytyi kyllä, kun kerrottiin reissusta. :D

Reissun aikana mietin Ronnien lonkka-, kyynärä- ja selkäkuvauksia, ja soittelinkin siinä heti eläinlääkärille. Samalla tuli puheeksi mahdollinen kastraatio, ja asiaa moneen kertaan vatvottuani sekä kasvattajan että muutaman muun ihmisen kanssa päätimme, että Ronnie pääsee ensi tiistaina paitsi kuvattavaksi, myös leikkurille. Ajateltiin, että jos kerran leikkaa, niin miksei tekisi sitä samalla nukutuksella kuvien kanssa. Ei se anestesia kuitenkaan ole kenellekään mikään hauska juttu, joten helpommalla pääsee, kun tekee kaiken mahdollisen kerralla.

Pikkaisen mua kieltämättä jännittää, mutta eiköhän se ihan hyvin mene. Tällaisena stressierkkinä jännittää tietysti se, mitä kuvista sanotaan ("apua entä jos tuon lonkissa tai jossain onkin jotain vikaa"), mutta myös se, miten leikkauksesta toivutaan, kuinka mä saan (yksin, mies ei valitettavasti pääse mukaan) tokkuraisen koiran autoon ja siitä kotiin, ja ihan mitä nyt vain mieleen sattuu juolahtamaan.

Järki sanoo, ettei kannata stressata ja että jos kuvista jotain huonoa näkyy, se on parempi tietää, mutta luonteeltani kun olen tällainen jännittäjä, mähän jännitän vaikka järki sanoisi mitä. :D

Ensi viikolla siis alustavia tietoja kuvista, yritän saada muistiin kaiken mitä lääkäri sanoo. :)