lauantai 6. heinäkuuta 2013

Tokoura virallisesti alussa

Blogi on ollut vähän horroksessa viime ajat, mutta nyt on vihdoin jotain uutisia.

Tänään oli Tampereen seudun koirakerhon järjestämä tokokoe, jossa me tehtiin Ronnien kanssa debyyttimme. Eiliset treenit meni niin hyvin, että lievästi taikauskoinen emäntä epäili vielä aamulla vahvasti edes sadan pisteen saavuttamista, koska eihän sekä kenraaliharjoitus että itse esitys nyt vain molemmat voi mennä hyvin.

Kokeen viime hetken paikanvaihdos Eteläpuistosta TamSKin hallille Lempäälään oli oikeastaan meille vallan loistava uutinen, sillä tuttu, katettu halli, jossa viimeksi eilen treenattiin, on varmasti helpompi ympäristö kuin Eteläpuiston avoin ulkoilmakenttä. Tarjosipa TamSK vielä ensimmäisen kupin kahvia "korvauksena" muutoksesta, joten täällä päin ei valittamista. :D

Tuomarina kokeessa oli Harri Laisi, joka vaikutti varsin leppoisalta ihmiseltä: huomautti aiheesta, mutta ei jäänyt turhia höpöttelemään liikkeiden välissä, vaan antoi kokonaispalautteen vasta koko suorituksen jälkeen, mikä sopi tällaiselle panikoijalle oikein hyvin.

Yritänpä tähän eritellä liikkeitä sen verran, mitä vielä jännitys on muistikuvaa jättänyt. Jännitys oli tosiaan sitä luokkaa, että hiki virtasi, kädet tärisi ja jalat oli aivan hyytelöä, joten luultavasti siksi nuo seuraamiset meni melkoisen paljon huonommin kuin pitkään aikaan missään tilanteessa treenatessa.

Luoksepäästävyys: 9
Ronnie innostui vähän turhan paljon, ja lähti höseltämään vähän kohti tuomaria, taisipa etutassut nousta maastakin. "Kovin on ystävällinen, mutta säännöt on sääntöjä ja pakko tosta vähän on vähentää."

Paikallamakuu: 10
Eipä meillä yleensä tässä ole ongelmia ollut, joten en niitä tänäänkään odottanut. Itse tosin sähelsin ja annoin ensin väärän käskyn, mutta siitä ei näemmä pisteitä vähennetty, kun korjasin heti ja koira totteli saman tien. Vähän se pää kääntyili sinne sun tänne, mutta asento ei vaihtunut eikä muuten ollut levoton. Jee! :D

Seuraaminen kytkettynä: 8
Minä olin niin paniikissa, että se varmasti heijastui koiraankin. Varmaan juuri siksi kontakti ei oikein pysynyt, ja pisteitä lähti.

Seuraaminen vapaana: 7,5
Paniikki oli vielä päällä, ja Ronnie jäi jossain vaiheessa aivan kärryiltä. Ja kun koira jäi jälkeen, meni ohjaaja entistä enemmän sekaisin, ja tämä nyt meni miten meni. Kyllä se nyt kuitenkin lopulta suunnilleen mukana pysyi, eikä lähtenyt aivan täysin omiaan haahuilemaan.

Liikkeestä maahanmeno: 10
Ei huomautettavaa. Koira toimi kuin junan vessa.

Luoksetulo: 7,5
Ronnie on vasta kaksissa treeneissä tätä ennen tullut johdonmukaisesti luokse törmäämättä muhun, joten törmäys oli odotettavissa. Ja kun noinkin iso otus juoksee täyttä vauhtia kohti, väkisinkin sitä ottaa sivuaskeleen, jos haluaa polvensa säilyttää ehjinä. Muuten tuli kyllä ihan hienosti, mutta ne jarrut tuolla on vielä vähän epäkunnossa. Treeniä, treeniä.

Liikkeestä seisominen: 10
Nou problemos tässä. En katsonut, ottiko askeleen tai pari käskyn jälkeen, mutta ei näköjään ainakaan liikaa.

Hyppy: 9,5
Taisi ottaa pari askelta seis-käskyn jälkeen, vai olisiko ollut lopun perusasento vino? Jotain pientä kuitenkin.

Kokonaisvaikutus: 8
Auringonpaiste ennen suoritusta ja ohjaajan panikointi sai koiran vähän "mitä, pitäiskö nyt jotain muka tehdäkin"-fiilikselle aluksi, joten yhteistyö ei ollut ihan niin pirteää kuin olisi voinut.

Että näin. Lopputuloksena siis 174,5 pistettä ja ykköstulos, eli ei nyt ihan huonosti, paniikkitila huomioon ottaen. :)

Kuvia tältä reissulta ei valitettavasti ole, mutta tässä keväällä omalla treeniporukalla järkätystä möllitokosta esimerkkiotos meidän poitsun kauniista paikallamakuuasennosta.


Seuraava koepäivä on alustavasti mielessä elokuulle, vielä pitää tarkistaa pari päällekkäisyyttä kalenterista ennen kuin varmaksi päätän. Ajattelin kuitenkin vielä pysyä alokasluokassa, vaikka nyt ykköstuloksen myötä lupa avoimeen siirtyä olisikin, joten kokeita kehiin ja lisää treeniä. Ei siis muuta kuin leuka ylös ja kohti uusia vastoinkäymisiä!